Pikkujouluihin saa säpinää lisäämällä aktiviteetteja
Pikkujoulujen tarkoitus on yleensä keventää mieltä synkkänä ja pimeänä talvena. Muutamilla keinoilla pikkujouluista tulee mieleenpainuvat ja iloiset.
Pikkujouluja saatetaan viettää useampikin loppuvuoden tienoilla, mutta useimmat niistä eivät välttämättä ole hyvässä muistissa enää vuoden päästä. Ikimuistoiset pikkujoulut saa kuitenkin järjestettyä lisäämällä iltaan muutamia ihastuttavia tapahtumia.
MagnunLive-ohjelma- ja tapahtumatoimiston toimitusjohtaja Kimmo Junttila vinkkaa pikkujoulua viettäville muutamia hauskoja viihdykkeitä iltaa varten. Ennakkosuunnittelu on todella tärkeää onnistuneiden pikkujoulujen aikaansaamiseksi, mutta niin on myös pari muutakin tekijää.
– On tärkeää, että tila ja haluttu teema tai ilme sopivat yhteen. Näin tilaisuudesta tulee luonteva ja toimiva, Junttila kertoo.
36 vuotta tapahtuma-alalla pyörinyt Junttila kertoo pari ideaa. Illan aikana voi muun muassa olla improvisaatiota vaativia tehtäviä.
– Snapsilaulu toimii. Siinä siis keksitään omat sanat johonkin tuttuun kappaleeseen. Myös livekaraoke on hauska idea. Siinä ollaan itse livebändin solistini, mies toteaa.
Hauskoja yksityiskohtia voivat olla myös leikkimieliset videotallenteet juhliin osallistuvista ihmisistä. Päivän aikana voi halutessaan esimerkiksi tehdä koosteen päivän tapahtumista ja näyttää se illalla sitten kaikille.
– Aktiviteetteja kannattaa hyödyntää, mies summaa.
Lue lisää:
Ira Juvonen, ira.juvonen@mtv.fi
Uusimmat
-
22:01
Pelicans NHL-lupaukselle upeaan paikkaan liigauran avausmaali – katsomossa erityinen vieras
-
21:55
Barcelona joutui paineen alle – kritisoitu maaliruisku hiljensi kaikki
-
21:47
Tommi Miettinen joutui taas murahtamaan – TPS:n pelistä ei löytynyt yhtään hyvää piirrettä
-
21:47
Ensitreffit-Riian puhelimesta löytyi deittisovellus Tinder – Töllötuomarit: "Aleksi loukkaantui täysin syystä"
-
21:31
Venäjällä närkästyttiin itärajan sulkemisesta – varaulkoministerin mielestä "järjetön" veto
-
21:30
Palestiinalaisjärjestöt vapauttivat lisää panttivankeja Gazassa – MTV seuraa sotaa
-
21:29
Äitiyspakkauksessa on jatkossa pallo, mutta mikä pallo? Näin kansanedustajat vastasivat
-
21:13
TUTO-pomolta vakuuttunut väite tulevasta: "Sen jälkeen olemme liigalisenssin haltija"
-
21:03
Sami Sykkö ja Miisa Grekov paljastavat, mille omille TTK-mokilleen he nykyisin nauravat
-
20:50
Ilves-tähti Eemeli Suomi alisti hattutempullaan JYPiä, TPS:lle taas ruma kotitappio – näin SM-liigassa pelattiin tiistaina
-
20:30
Me Naiset: Nanna ja Jere Karalahden ero on edelleen vireillä – Nanna avaa nyt syitä taustalla
-
20:23
Näin tuoretta liigalisenssisekoilua perustellaan – "Katsoimme vähän huonosti"
-
20:16
Suurseurassa tapahtui hämmästyttävä muodonmuutos – taustalla parjattu nimi: "Oli Euroopan yliarvostetuin hyökkääjä"
-
20:06
Poskien pullotus paljasti! Keittiössä vieraillut koira ei ollut ihan niin ovela kuin kuvitteli
-
20:05
Eemeli Suomen hurja pisteputki sen kuin venyy – iskenyt viime liigaotteluissa hirmuista jälkeä
-
20:00
Salkkarit-hahmon kidnappaaja selviää: "Mitä haluat minusta?"
-
19:38
Ryan Lasch teki erikoisen liigaennätyksen – TPS:ää viedään oikein kunnolla Turussa
-
19:38
Nina perheineen kunnostaa yli 300-vuotiasta taloa slow renovation -tyylillä – "Etenemme todella hitaasti"
-
19:28
Surkeasta ajosäästä seurasi kymmeniä liikenneturmia – Pohjanmaalla rekka ja kuorma-auto törmäsivät
-
19:25
Vesa-Matti Loirin Inarin-mökki myytiin – yllättävä ostaja löytyi autourheilun parista
-
Lataa lisää