Pikku Huopalahden puistossa sijaitsevasta katukaivosta löytynyt ruumis hämmentää Helsingissä – yksinäinen hautakynttilä valaisi tapahtumapaikkaa illalla

Helsingin Pikku Huopalahdessa löydettiin katukaivosta kuollut mies – tältä löytöpaikalla näyttää 0:46
Helsingin Pikku Huopalahdessa löydettiin katukaivosta kuollut mies – tältä löytöpaikalla näyttää

Helsingissä rauhallisena pidetyn ja kauniin Pikku Huopalahden puiston katuviemäristä löytyi aamupäivällä ruumis.

Katuviemäri, josta sivullinen teki järkyttävän löydön, sijaistee Lepokodinkujalla, jonka lähellä on muun muassa päiväkoti.

Kaivo sijaitsee kerrostalon takapihalla, ja sen vieressä on puutarhaviljelmä.

Ilta-Sanomat kertoi aiemmin tänään, että päiväkodin lapset vietiin sisätiloihin poliisioperaation ajaksi. 

Lähitienoon asukkaat ihmettelevät, miten ruumis on kyseiseen katuviemäriin joutunut ja miksi. Yleensä paikalla liikkuu vain lähitalojen asukkaita ja pienen matkan päässä myös lenkkeilijöitä koirineen.

Rikoskin on mahdollinen

Helsingin poliisin rikostarkastajan Petri Rainialan mukaan vainaja on keski-ikäinen mies. Toistaiseksi poliisi ei kerro tapahtuneesta enempää.

Ilmoitus tapahtuneesta tuli hätäkeskuksen kautta ulkopuoliselta henkilöltä.

Poliisi on aloittanut kuolemansyyn tutkinnan. Myös rikos on mahdollinen, koska kaikki vaihtoehdot ovat vielä tutkinnan alkuvaiheessa avoinna.

Poliisi selvittää tapausta viikonlopun aikana ja tiedottaa lisää ensi viikon alussa.

Lue myös:

    Uusimmat