"Piilaakso on eettisesti hukassa" – Googlen huima tekoäly kohtasi valtavasti kritiikkiä, yhtiö tekee olennaisen muutoksen

Googlelta melkoinen ilmoitus – Google Assistant -tekoälyavustaja soittaa puolestasi 2:00

Googlen aidonoloinen, helppoihin keskusteluihin kykenevä tekoäly on herättänyt kritiikkiä siitä, pitäisikö sen paljastaa olevansa kone. Nyt Google kertoo, että tämä muutos tulee markkinoille tuleviin laitteisiin.

Google julkaisi tiistaina uuden Duplex-tekoälynsä, joka pystyy soittamaan yksinkertaisia puheluita, kuten tekemään varauksia, ihmisen puolesta. Yhtiön kehittäjäkonferenssissa esitelty huima tekoäly kuulosti lähes yhtä aidolta kuin ihminen, sillä puheensa sekaan tekoäly lisää ihmisen kaltaisia ”mmm”-äänteitä.

Katso yllä olevalta videolta, miten Google Assistant varaa kampaaja-ajan aivan kuin ihminen.

Konferenssissa esitellyissä puheluissa, joissa tekoäly varasi kampaaja-ajan ja pöydän ravintolasta, Google Assistant ei kertonut olevansa kone, joten toisessa päässä palveleva ihminen ei ole välttämättä tajunnut ollenkaan puhuvansa koneen kanssa.

Uusi teknologia kohtasi kritiikkiä

Uusi tekoäly on kuitenkin herättänyt keskustelua siitä, pitäisikö Google Assistantin paljastaa olevansa tekoäly. Aiheesta uutisoivat muun muassa Bloomberg, The Daily Mail ja Cnet.

Kriitikoiden mielestä Google Assistant huijaa toisella puolella olevaa ihmistä, kun se ei kerro tätä olennaista asiaa. Kritiikki virisi muun muassa Twitterissä.

– Kamalaa. Piilaakso on eettisesti hukassa, tuuliajolla eikä se ole oppinut mitään, kommentoi Twitterissä muun muassa teknologiayrityksiä kritisoinut professori Zeynep Tufekci.

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.

Kriitikoiden mukaan synteettisen äänen pitäisi pikemminkin kuulostaa synteettiseltä eikä mahdollisimman aidolta.

Google selventää, että tekoäly paljastaa itsensä

Google on vastannut kritiikkiin nopeasti. Muun muassa The Verge ja Mashable kertoivat yhtiön selventäneen, että vielä kokeiluvaiheessa olevan järjestelmän tullessa markkinoille siinä on sisäänrakennettuna ominaisuus, joka ilmoittaa puhelun toiselle osapuolelle vastapuolella olevan tekoälyn.

– Ymmärrämme ja arvostamme Google Duplexin ympärillä virinnyttä keskustelua – kuten olemme sanoneet alusta asti, läpinäkyvyys teknologiassa on tärkeää. Suunnittelemme tätä ominaisuutta, jossa on sisäänrakennettu tiedonanto, ja pidämme huolta, että järjestelmä tunnistautuu asianmukaisesti. Se, mitä näytimme I/O:ssa oli vasta aikainen teknologian demo, ja odotamme innolla palautetta, kun kehitämme sen tuotteeksi, Googlen edustaja kommentoi The Vergelle.

Jo aiemmin Google kertoi selvittelevänsä parasta tapaa, jolla tekoäly voisi paljastaa itsensä toiselle osapuolelle. Vielä ei ole selvää, miten se tulee tapahtumaan.

Lue myös:

    Uusimmat