Pihlakoski EM-kisoista: Iso kala haavissa

Antti Pihlakoski, kuva: Marja Airio / Lehtikuva
Antti Pihlakoski, kuva: Marja Airio / Lehtikuva
Julkaistu 09.11.2009 17:16(Päivitetty 09.11.2009 22:58)

Euroopan yleisurheiluliitto EAA on myöntänyt vuoden 2012 yleisurheilun EM-kilpailut Helsingille.

Barcelonassa syntynyt päätös on ehdollinen ja edellyttää, että kisojen tv-tuotannosta syntyy sopu joulukuun 15. päivään mennessä. Tv-sopimuksesta neuvottelevat EAA, Euroopan yleisradioliitto EBU ja Yle.

- Meillä on nyt iso kala haavissa. Uskon, että me Suomessa olemme sen verran hyviä kalamiehiä, ettei sitä enää verkosta pois päästetä, Suomen urheiluliiton SUL:n puheenjohtaja Antti Pihlakoski arvioi tilannetta.

Jatkossa keskusteluja käydään siitä, kuka maksaa 2,5 miljoonan euron tv-tuotannon.

- Siitä käytäneen mielenkiintoinen keskustelu EAA:n, EBU:n ja Ylen välillä. Aiemmin kustannukset on maksanut kisojen isäntämaan yleisradioyhtiö, jota EBU on tukenut noin 10 prosentilla kustannuksista. Uskon, että EBU on nyt valmis hoitamaan suuremman osan kuluista, Pihlakoski sanoo.

Kisat on tarkoitus järjestää 27. kesäkuuta.-1. heinäkuuta 2012. EM-kisat on aiemmin järjestetty Helsingissä vuonna 1971 ja 1994.

Valtiolle ja kaupungille verotuloja

Pihlakosken mukaan Helsingin kaupunki ja valtio ovat suhtautuneet EM-hankkeeseen myötämielisesti. Pihlakoski laskee kisojen tuottavan erilaisina veroina valtiolle ja Helsingin kaupungille yhteensä noin 10-15 miljoonaa euroa.

Vuoden 2012 kisat osuvat samaan vuoteen Lontoon olympialaisten kanssa. Pihlakoskea se ei huoleta.

- Olen puhunut asiasta kotimaisten ja ulkomaisten urheilijoiden kanssa. Hankkeella on heidän tukensa. Esimerkiksi kolmiloikan MM-voittaja Phillips Idowu muistutti, että briteille, jotka kilpailevat myös Kansainyhteisön kisoissa, kahden ulkoratojen arvokisan vuodet ovat aivan normaali asia, Pihlakoski sanoo.

Lontoon olympialaisten ilmoittautumisaika päättyy 9. heinäkuuta, joten EM-kisat tullevat olemaan monien maiden urheilijoille paikka, joissa annetaan näyttöjä olympiajoukkueiden valitsijoille.

Yleisurheilun EM-kisat Helsinkiin - katso video MTV3 Katsomosta (Tulosruutu 9.11.2009)

Sumo video id

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu