Pihistelijän unelma: Hääpuku vessapaperista

Tässä tulee uusi ja luova ratkaisu säästeliäälle morsiamelle: hääpuku vessapaperista.

Nykyaikaiset häät eivät tule pitäjällensä halvaksi ja suuri osa budjetista on varattu morsiamen hääpukuun. Edullisille häävinkeille omistettu Chep Chic Weddings -sivusto järjestääkin vuosittain kilpailua, jonka avulla yritetään näyttää, että kauniskin häämekko voi olla valmistettu yksinkertaisesta perusmateriaalista – jopa vessapaperista.

Vuosittaiseen vessapaperista valmistettujen hääpukujen kilpailuun osallistui tänä vuonna yhteensä 1000 asua. Kilpailu on seitsemäs laatuaan.

Osa kilpailun puvuista oli niin hyvin valmistettuja, että katsojilla oli vaikea huomata eroa niiden ja kalliista kankaista valmistettujen välillä. Osallistujen oli lupa käyttää niin paljon vessapaperia kuin he tarvitsivat, liimaa, teippiä ja ompeleita. Kilpailun voittajat valittiin luovuuden, omaperäisyyden ja vessapaperin käytön perusteella.

Tänä vuonna ensimmäisen sijan vei Susan Brennan Michiganista. Hänen asunsa inspiraationa oli luonto. Brennan käytti asuunsa 4 rullaa vessapaperia, kuumaliimaa ja paketointiteippiä. Lisäksi koristeina oli kukkia ja sulkia.

Toiseksi tuli kalifornialainen Laura Lee. Lee käytti 5 rullaa yksikerroksista vessapaperia, läpinäkyvää ilmastointiteippiä, ensiaputeippiä ja spray-liimaa. Leetä inspiroi työssään nykyaikaiset morsiamet.

Kolmanneksi tuli Cyntia Richards Georgian osavaltiosta. Hän käytti 20 rullaa vessapaperia, ilmastointiteippiä, kuumaliimaa, valkoista liimaa ja kangasliimaa.


MTV3/Helmi

Kuva: Katrina Brown/Shutterstock.com

Lähde: Oddity Central, Cheap Chic Weddings

Lue myös:

    Uusimmat