Nyt olisi aika.
Mutta löytyykö ideoita?
Ajatellaanko isosti vai sorrutaanko pieneen näpertelyyn?
Missä lymyää suomalainen sisu?
Nämä ovat hallitukselle näinä viikkoina olennaisia kysymyksiä tai ainakin pitäisi olla.
Hallitus kokoontuu kevään kehysriiheen miettimään miten valtiontalouden vaje saadaan kurottua umpeen. Tähän asti esiteltyjä konsteja ovat: säästäminen, leikkaaminen ja verojen korottaminen.
Uuden luomisesta ei ole kukaan puhunut mitään.
Homma on alkanut mennä käsistä jo tässä vaiheessa, kun aloitetaan riitely siitä kuinka paljon tuota vajetta ylipäätään pitäisi kuroa umpeen. Haarukkakin on melkoinen 2,5- 5 miljardia euroa.
Tämä ei sinänsä ole mitään uutta. Tosiasioiden tunnustaminen on raskasta. Hyvin raskasta se on ollut ja on yhä kreikkalaisille ja historiasta ja lähistöltä löytyy muitakin järkyttäviä esimerkkejä.
Faktojen kiistäminen lämmittää hetken. Kestävyysvajeen suuruus ja leikkaustarve ovat mitä syvintä politiikkaa. Ne joko oikeuttavat ratkaisuihin tai sitten ne kiistämällä voidaan jatkaa jonkun aikaa kuten ennenkin - kunnes pysähdys tulee.
Ja äkkipysähdys tulee varmasti, ellei rohjeta katsoa peiliin. Kysymys kuuluu vain - milloin.
Myrkkyä kaikille
Viikonloppuna hallituspuolueiden edustajat keskittyivät tarjoamaan vajeen paikkaukseen pikkunäppäriä kikkoja, jotka ovat loistavaa poliittista retoriikkaa, mutta joiden merkitys itse asian eli valtiontalouden kuntoon saamiseksi ei ole juuri kummoinenkaan.
Demarit ideoivat 100 000 euron kerhon, jota pitää verottaa lisää ja kokoomusjohto kiirehti sen yhdessä Veronmaksajain keskusliiton kanssa torjumaan.
Alv- prosentin korotusta heilutellaan puolestaan demareiden nenän edessä. Heille se on erityisen kiusallinen, kun tuli julistettua kynnyskysymykseksi ettei arvonlisäveroprosenttia koroteta.
Ei tarvitse olla erikoinen ennustaja nähdäkseen, että kehysriihessä korotetaan erityisesti keski- ja hyvätuloisten veroja, alv nousee yhden prosenttiyksikön ja indeksikorotukset jäädytetään joksikin aikaa.
Myrkkyähän pitää jakaa vähän tasapuolisesti kaikille. Kasvun voimistamiseen niillä ei valitettavasti tähdätä.
Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen on ikävässä raossa, kun hänen vastuullinen tehtävänsä on pitää huolta valtiontaloudesta ja samalla räpistellä irti joistakin omista, viimeistään nyt mahdottomiksi osoittautuneista kynnyskysymyksistä. Toimittaja Vesa Kallionpään kysyessä SDP:n puheenjohtajapäivillä alv:n nostosta, Urpilainen hiukan nyreänoloisena sanoi demareiden suhtautuvan siihen kriittisesti. Niin varmaan, mutta se on jo aivan toinen asia kuin ehdoton kielto nostaa sitä.
Näin maailma tasaa, sanoisi isoisäni jos vielä olisi tätä katsomassa.
Maaotteluhenkeä kaivataan
Suurempi ongelma, kuin nämä sulle-mulle jaettavat leikkaus- ja veronkorotusratkaisut, on suomalaisen työntarjonta.
Urheilussa mikään ei sytytä suomalaisia niin paljon kuin ottelu Ruotsia vastaan, on sitten kyse yleisurheilun Finnkampenista tai lätkän mitalitaisteluista. Kohtahan se taas nähdään ja kotikisoissa.
Mutta talouden maaottelussa olemme nyt Ruotsille häviämässä.
Koko hyvinvointivaltion idea on kopioitu länsinaapuristamme. Siellä on nyt osattu tehdä vuosikymmeniä vaurautta takoneeseen systeemiin sellaisia uudistuksia, että mahdollisuus kasvuun säilyy jatkossakin. Me emme näköjään halua seurata tätä esimerkkiä.
Saksaa myös ihaillaan ja erityisesti tarvitaan Euroopan talousveturina. Sielläkään kasvu ei syntynyt itsestään vaan liittokansleri Gerhard Schröderin johdolla tehtiin paljon vaikeita rakenteita uudistavia ratkaisuja. Oli malttia vaurastua.
Sisua riiheen
Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen johtoon tulee nyt paluumuuttaja Ruotsista, Juhana Vartiainen (sd), jonka mielestä Ruotsissa tehdään parempaa politiikkaa ja demareiden talouspolitiikka Suomessa on surkeaa.
Ehkä meno nyt muuttuu kun hän alkaa lukea madonlukuja Suomessa. Vartiaisen mielestä pienet veronlisäykset, karamelliverot, ovat alkemiaa. Olennaista on lisätä tehtyjä työtunteja.
Kansalaisten työhaluja on pakko lisätä. Se tarkoittaa, ikävästi sanoen, etuisuuksien karsintaa. Työnteon pitää olla aina kannattavampaa kuin joutenolo. Ruotsissa on mm. työn vastaanottovelvollisuutta kiristetty ja heikennetty työttömyysturvaa.
Toimeentulotuesta Suomessa on tullut tilapäisavun sijasta pysyvä tukimuoto ja työhön hakeutumista halvaannuttava tekijä. Nuorten työllistämiseen pitäisi tarjota kunnon porkkanoita; alennuksia työnantajamaksuihin ja ehkäpä jopa rohkeasti puuttua minimipalkka- ja yleissitovuuskysymyksiin.
Hallituspuolueiden soisi löytävän myös muita taloustalkoisiin osallistumaan kuin palkansaajia. Meillä myös tätä muuta, lähes verovapaata rälssiä riittää. Tavalliset palkansaajat Suomessa kyllä aika hyvin maailman vertailussa jo osallistuvat yhteiskunnan kustannuksiin. Progressio takaa, että ne maksavat enemmän, joilla on myös paremmin maksukykyä.
Hyvät ratkaisut tiedetään. Niitä on, herra paratkoon Suomessa selvitetty komitea komitean perään. Nyt siis vain tekoja peliin. Rohkeutta ajatella isosti tulevaisuuteen eikä tyytyä näpertelemään pieniä omia äänestäjiä muka sillä tavoin hyvitellen.
Sisukkaita terveisiä kehysriiheen!