Pienikin ylipaino tekee sairaammaksi, mutta ei välttämättä lyhennä elinikää

Pieni ylipaino ei väistämättä tarkoita lyhyempää elinikää normaalipainoisiin verrattuna, mutta se todennäköisesti tarkoittaa enemmän sairauksia ja pidempää sairastamista. Varsinainen lihavuus sen sijaan näkyy myös eliniässä.

Tuoreet tutkimustulokset julkaistiin JAMA Cardiology -lehdessä, ja ne perustuvat yli 190 000 potilaan seurantatietoihin.

Ylipainoiset ja lihavat miehet ja naiset sairastuivat sydän- ja verisuonitauteihin todennäköisemmin ja aikaisemmin kuin samanikäiset normaalipainoiset. Mitä enemmän liikakiloja henkilöllä oli, sitä todennäköisempää sairastuminen oli.

Lihavien potilaiden riski menehtyä seurannan aikana oli myös suurempi kuin muiden osallistujien. Pelkkään lievempään ylipainoisuuteen ei liittynyt vastaavaa lisäkuolleisuutta. Ylipainoiset kuitenkin sairastuivat sydän- ja verisuonitauteihin selvästi nuorempina kuin normaalipainoiset ja siksi myös sairastivat selvästi pidempään.

Havainnot ovat mielenkiintoisia, sillä ne kyseenalaistavat lihavuusparadoksina tunnetun ilmiön, jossa ylipainoisuus on yhdistetty pidempään elinikään. Näkemys on perustunut tutkimuksiin, joissa ylipainoisten on havaittu elävän normaalipainoisia pidempään sydän- ja verisuonitautiin sairastumisen jälkeen. Nyt julkaistut tulokset osoittavat tämän todennäköisesti johtuvan siitä, että ylipainoiset sairastuvat nuorempina ja siksi elävät sairautensa kanssa kauemmin.

Suomalaisaikuisista yli puolet on vähintään ylipainoisia (painoindeksi yli 25) ja joka viides täyttää varsinaisen lihavuuden (painoindeksi vähintään 30) kriteerit.

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.​​​​​​​

Onko laihduttaminen puhdasta matematiikkaa?

Syö vähemmän kuin kulutat, niin paino putoaa – onko laihdutus oikeasti niin yksinkertaista? Laillistettu ravitsemusterapeutti Reijo Laatikainen valotti asiaa Hyvää Elämää -ohjelmassa maaliskuussa 2017.

Lue myös:

    Uusimmat