Pienet lapset koukuttuvat herkästi älylaitteisiin – jopa entinen Apple-pomo kielsi lapsiltaan iPhonen näpräämisen
Lasten ruutuaikaa kannattaa tarkkailla – sen tiesi jopa Applen perustaja.
Teknologiajätti Apple perustaja ja entinen toimitusjohtaja Steve Jobs kielsi jälkikasvultaan iPhonen ja iPadin käytön ennen nukkumaanmenoa arki-iltaisin. Lisäksi Jobsin lasten ruutuaikaa oli rajoitettu myös viikonloppuisin.
Jobs oli tarkka ruutuajasta: lapset eivät saaneet käyttää Apple-laitteita pitkiä aikoja kerrallaan.
Tutkimusten mukaan alle 10-vuotiaat lapset ovat hyvin alttiita koukuttumaan uusiin teknologialaitteisiin. Jobs olikin kasvatusmetodeissaan aivan oikeassa: lasten ei tulisi käyttää tabletteja yli puolta tuntia tai älypuhelimia yli kahta tuntia päivässä.
Sen sijaan 10–14-vuotiaat lapset voivat käyttää laitteita enemmänkin, mutta vain kotitehtävien tekoa varten, neuvoo Bright Side. Ruutuajan sijaan vanhempia kehotetaan hyödyntämään yhteinen aika keskustellen lastensa kanssa eri aiheista maan ja taivaan väliltä.
Lähde: Bright Side
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää