Suomen kielellä paluun tehnyt Pete Parkkonen on miehistynyt silmissä. Muusikko myöntää itsekin huomanneensa parran vaikutuksen ulkonäössään.
Pete Parkkosen ensimmäinen suomenkielinen single Mitä minä sanoin on artistin itsensä mukaan saanut todella hyvän vastaanoton.
– Ensimmäinen sinkku on lähtenyt älyttömän hyvin rullaamaan. Aivan yli odotusten, aiemmin englanniksi laulanut Pete iloitsee.
– Kukaan ei ole tullut ihmettelemään, että miksi vaihdoin kieltä. Sen sijaan moni on sanonut, että onpas kiva kuulla Peten laulavan suomeksi, että tämähän käykin hänelle hyvin. Se on juuri se reaktio, jota olen toivonutkin, mies jatkaa.

Keväällä ilmestyvää uutta albumia on työstetty pian kolmen vuoden ajan. Tauon aikana kieli on vaihtunut, mutta muutakin on ehtinyt tapahtua. Vuosien saatossa myös Peten ulkonäkö on silminnähden miehistynyt.
– On ollut hauska lukea juttuja, joissa kirjoitetaan, että pikkupojasta tuli seksikäs mies, Pete nauraa.
Mies itse painottaa kasvussaan kuitenkin enemmän kokemuksen, kuin ulkonäön merkitystä.
– No, myös parta ja hiukset ovat kasvaneet, mies myöntää.
– Olen itsekin katsonut vanhoja kuvia, ja kyllähän minä olen niissä aivan erinäköinen. Kukapa sitä ei viidessä vuodessa muuttuisi?
Myöntääkö mies siis itsekin komistuneensa vuosien saatossa?
– Mieshän komistuu vanhetessaan, eikös se näin ole?
Idols-tähdestä kasvoi komistus - tältä Pete Parkkonen näyttää nyt

