Pete-koira lukitsi itsensä autoon, omistaja odotteli apua kolme tuntia – koiran ilme kertoo, ettei edes kaduta
Amerikkalaisnainen joutui odottelemaan kolme tuntia apua, kun lemmikkikoira lukitsi itsensä autoon.
Texasilainen Monica Garcia lähetti epätoivoisen avunpyynnön perheelleen, kun Pete-niminen mopsi onnistui lukitsemaan itsensä auton sisälle ja Monican sen ulkopuolelle, uutisoi The Sun.
Monica lähetti viestin perheensä ryhmäkeskusteluun iPadin avulla. Keskustelusta tuli viraalihitti, kun Monican poika julkaisi siitä kuvakaappauksen Twitterissä.
Viesteissä Monica kertoo Peten lukinneen hänet ulos autosta.
Jos twiitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
"Puhelimeni on autossa Peten kanssa", äiti valitteli keskustelussa ja pyysi lähettämään apua kotiinsa.
Ollakseen varma, ettei äitimuori vitsaillut, hänen poikansa, Nick, pyysi tätä lähettämään kuvan tilanteesta. Niinpä Monica lähetti ryhmäkeskusteluun todisteeksi suloisen otoksen ylpeästi autossa keikailevasta mopsista. Koiran ilmeestä voi päätellä, ettei tilanne tuntunut juuri ahdistavan lemmikkiä itseään.
Kuvasta voi nähdä myös Monican käsilaukun.
Myöhemmin Nick vahvisti, että äiti joutui odottelemaan apua kolme tuntia ennen kuin sai takaisin puhelimensa – ja Peten. Nickin twiitillä on yli 420 000 tykkäystä.
Lue kaikki uusimmat lifestyle-aiheiset artikkelit.
Lähde: The Sun
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää