Yöpakkaset ovat toivottavasti muisto vain, ainakin eteläisemmässä Suomessa. Nyt onkin jo kiire laittaa perunat itämään, että ehtii saada satoa juhannukseksi.
Perunan idätys tehdään valoisalla paikalla, esimerkiksi ikkunalla. Näin idut kasvavat lyhyiksi ja tanakoiksi. Idättäminen nopeuttaa kasvua jopa pari viikkoa. Suihkuttele perunoita silloin tällöin.
Alustaksi sopii vaikka kananmunakenno.
Parvekkeelle
Perunamaan voi perustaa parvekkeelle multa- tai turvesäkkeihin tai jopa ämpäriin.
Täytä pohjastaan rei'itetty ämpäri noin puolilleen multaa ja istuta siihen pari kolme perunaa. Kastele kunnolla.
Perunoiden kasvaessa lisää ämpäriin multaa, etteivät mukulat altistu auringonvalolle ja viherry. Vihreää perunaa ei saa syödä!
Istuta säkkiin useampi peruna säkin koosta riippuen noin 20 sentin syvyyteen. Kun perunat kasvavat riittävästi, laita toinen säkki alkuperäisen alle ja leikkaa ne auki siten, että peruna pääsee mukavasti kasvamaan myös toisen säkin läpi.
Halutessasi voit vuorata reunat esimerkiksi raakalaudalla.
Muista huolehtia säännöllisestä ja riittävästä kastelusta.
Kasvimaalla
Esilämmitä maata kompostimullan avulla ja peitä maa kirkkaalla muovilla, jotta auringon lämmön voima tehostuu ja lämpö pääsee tehokkaasti myös hoidokkejasi lämmittämään – musta muovi heijastaa lämmön takaisin ilmaan.
Kun versot ilmestyvät, nosta muovia, jotta hennot perunanalut saavat ilmaa.
Marian vinkkivideo: Näin rakennat itsellesi kätevän kastelujärjestelmän loman ajaksi!
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
06:14
Marjastaja kateissa yön yli – etsinnät käynnissä Paltamossa
-
06:06
Tukholmassa räjähdys asuintalossa – kolme ihmistä loukkaantunut, poliisi tutkii murhan yritystä
-
06:05
Kaverusten koulumatka keskeytyi karmivaan takaa-ajoon – lällättelystä suivaantunut huumekuski yritti ajaa lasten yli
-
05:45
Brittinäyttelijä David McCallum on kuollut
-
05:45
Entinen mopopoika, nykyinen K-kauppias Niko on järjestänyt kaksi supersuosittua mopomiittiä – näin ilkivalta ja kumin polttaminen estettiin
-
05:37
Ammattiliittojen protestiviikot alkavat tänään – näin ulosmarssit ja työnseisaukset nyt näkyvät
-
23:24
Susi haavoitti koiraa Jämsässä – poliisi pyytää ilmoittamaan susihavainnoista hätäkeskukseen
-
23:17
Merellä ja Saimaalla tuulee navakasti, varoittaa Ilmatieteen laitos
-
23:08
Venäjän armeijan väitetään torjuneen ohjushyökkäyksen Sevastopolissa – MTV seuraa sotaa
-
23:00
Ihmisiä kuollut ja haavoittunut polttoainevaraston räjähdyksessä Vuoristo-Karabahissa
-
22:52
Arnold Schwarzeneggeriltä, 76, video leikkauksen jälkeen – se on kovaa nähtävää
-
22:21
Paha rimanalitus tv-lähetyksessä: mautonta puhetta Michael Schumacherista
-
21:55
Ensitreffit alttarilla -osallistujat pääsevät haistelemaan puolisoehdokkaidensa ominaistuoksuja – Töllötuomarit: "Entä jos haisee hieltä?"
-
21:54
Perintöverolle esitetään pidempää maksuaikaa, mutta korko olisi jopa 11 prosenttia – "Se on täysin kohtuuton"
-
21:41
Unkarin pääministeri: "Ruotsin Nato-jäsenyyden ratifiointi ei ole kiireellistä"
-
21:24
Kiinan mediaväite: Pohjois-Korea sallimassa maahantulon vuosien koronaeristyksen jälkeen
-
21:01
Ranska haluaa EU:lta päivämäärät uusien bensiiniautojen myynnin lopettamiselle
-
20:55
Maajussi-Kallen pilvilinnat romahtivat, kun ihastus ei kiinnostunutkaan – Töllötuomarit: "Tällainen tilanne on ihan hirveä"
-
20:45
Spede-elokuvan ohjaaja luuli lapsena, että "spede" on haukkumasana, nyt hän sai tehdä surumielisen teoksen viihteen ristiriitaisesta suurmiehestä
-
20:41
Sebastian Vettelistä leviää huima huhu – MM-sarjassa kovat kiikarissa
-
Lataa lisää