Kun 68-vuotias Pertti Kalliola lähtee ihan tavalliselle iltalenkille, se saattaa hipoa maratonin rajoja. Kisoissa hän juoksee milloin sata kilometriä, milloin 24 tuntia. Ultrajuoksijana Pertti menee lenkille vesisateessakin, jos kalenterissa lukee niin.
– Pitää vaan heittää aivot narikkaan ja mennä.
Siinä Pertti Kalliolan selitys sille, miten on mahdollista juosta 24 tuntia putkeen. Pertti tietää, koska hän tekee niin. Naantalissa eläkepäiviä viettävä kahden lapsenlapsen isoisä aloitti ultrajuoksun viisi vuotta sitten.
Pikkupojasta asti paljon liikkuneen Pertin päälaji oli pitkään hiihto. Juoksu kävi kuvioissa ensimmäistä kertaa 1970-luvulla, kun hiihdon tilalle oli keksittävä kesällä jotain muuta. Tuolloin Pertti juoksi pari maratoniakin, toisen alle kolmeen tuntiin, mutta sitten juoksu jäi pariksi vuosikymmeneksi.
– Vuonna 2009 voitin osallistumisen Pariisin maratonille. Kisa oli huhtikuun alussa, joten minun piti harjoitella koko talvi. Se sujui niin hyvin, että juoksuun tuli uutta tsemppiä. Ja olihan siinä oma tunnelmansa seistä lähtöviivalla kymmenien tuhansien muiden juoksijoiden kanssa, Pertti muistelee.
Ultrajuoksemaan Pertti lähti, kun Tukholman maratonilla keväällä 2011 mukana ollut tuttu houkutteli hänet Kivitippu Ultralle. Tavoitteena oli kiertää ympäri Lappajärveä 69 kilometrin verran. Pertti harjoitteli sitä varten pari kuukautta ja juoksi maaliin ongelmitta ajassa kuusi tuntia 23 minuuttia.
– Jos on muutaman maratonin juossut, niin kyllä se 69 kilometriäkin menee. Se on vain asennekysymys. Ja tietysti hiukkasen hitaampaa vauhtia pitää mennä.
Kivitipusta innostuneena Pertti lisäsi harjoitteluohjelmaansa enemmän pitkäkestoisia lenkkejä. Seuraavana vuonna hän juoksi jo sadan kilometrin Suomi-Juoksun ja alitti siinä 65-vuotiaiden Suomen ennätyksen tulemalla maaliin ajassa yhdeksän tuntia ja 47 minuuttia. Pertti oli tuolloin kuitenkin pari kuukautta liian nuori ennätystilastoon.
– Samana syksynä sata kilometriä meni jo yhdeksään ja puoleen tuntiin. Se oli sitten jo virallinen Suomen ennätys omassa sarjassani.
”Sataa vettä ja väsyttää, mutta lenkille lähden silti”
Ultrajuoksuksi lasketaan kaikki maratonia eli 42,195 kilometriä pidemmät matkat. Kisat alkavat vajaasta 50 kilometristä, mutta monien muiden tapaan Pertti pitää vasta sataa kilometriä ensimmäisenä varsinaisena ultrajuoksuetappina.
Tunnetuin ultrajuoksu lienee Ateenasta Spartaan kulkeva 246 kilometrin pituinen Spartathlon. Pisin sertifioitu ultrajuoksu puolestaan juostaan New Yorkissa kiertämällä yhtä korttelia 4 988 kilometrin verran niin, että vuorokaudesta 18 tuntia juostaan ja kuusi tuntia levätään – tämän juoksun ennätystä pitää toistaiseksi nimissään suomalainen Ashprihanal Pekka Aalto, joka saapui viime vuonna maaliin ajassa 40 päivää, 9 tuntia, 6 minuuttia ja 21 sekuntia.
Ultrajuoksija voi juosta matkan sijaan myös aikaa. Tarjolla on esimerkiksi kuuden, 12, 24 tai 48 tunnin kisoja. Joissakin tapahtumissa juostaan viikkokausia.
Oikeasti näin pitkien matkojen juoksemiseen ei riitä ihan pelkkä aivojen narikkaan heittäminen. Pitkään oppii juoksemaan vain juoksemalla pitkään – ja paljon. Pertti nakuttaa hyvällä harjoituskaudella noin 90–110 kilometriä viikossa.
– Pitkät lenkit teen aina viikonloppuisin. Lauantaina juoksen 20 ja sunnuntaina 30 kilometriä. Vauhti on molemmilla lenkeillä noin kymmenen kilometriä tunnissa, Pertti kertoo.
Moista vauhtia ylläpitääkseen satunnaislenkkeilijä joutuu tekemään tosissaan töitä, mutta Pertille se on kevyttä hölköttelyä.
– Pitkillä lenkeillä ei pidäkään olla nopea, vaan silloin mennään matalalla sykkeellä ja harjoitellaan enemmän rasvanpolttoa ja elimistön kestävyyttä, Pertti selittää.
Kolmena päivänä viikosta Pertin lenkit ovat ”vain” noin 10–15 kilometrin mittaisia. Yhtenä päivänä hän juoksee kovia 400–800 metrin vetoja. Viikon ainoa lepopäivä on maanantai.
– Välillä pitää tietenkin harrastaa muutakin, eli ei se ihan ympäri vuoden mene tällä tavalla. Mutta ei minulla harjoituskaudella ole ollut kahta lepopäivää enempää.
Motivaatio lähteä lenkille tulee siitä, että tulevaisuudessa on aina jokin tavoite eli kisa, johon Pertti tähtää.
– On sellaisiakin päiviä, että sataa vettä ja väsyttää, mutta lenkille lähden silti. Teen vaikka puolikkaan lenkin, mutta teen kuitenkin. Talvella ja heikoilla keleillä voi juosta myös sisähalleissa, Pertti sanoo.
Lenkille lähtemisessä auttaa myös Excel-taulukko. Pertti on kirjannut sellaiseen jo useamman vuoden ajan jopa puoli vuotta etukäteen, milloin hän juoksee, milloin lepää ja milloin lähtee kisaamaan.
– Jos huomaan, että olen jäänyt tavoitteesta, niin silloin ei vesisade haittaa, vaan sitä mennään.
Ennen pitkää kisaa Pertti pitää kolmesta neljään tehoviikkoa, jolloin hän juoksee noin 180–220 kilometriä viikossa ilman lepopäiviä.
– Silloin ei kulje enää pelkästään juoksemisen ilosta. On vaan pakko, jos mielii saada kunnon tuloksen. Itse kisassa se sitten palkitsee.
”Sitä vain kelaa miettimättä mitään”
Pertti on ultrajuoksussa ikäistensä kärkikastia. Vuonna 2013 hän juoksi sata kilometriä aikaan yhdeksän tuntia ja 20 minuuttia. Seuraavana vuonna hän toi kotiin 65-vuotiaiden miesten sadan kilometrin MM-kultaa Qatarin Dohasta ajalla 9:37.
24 tunnin juoksuja Pertillä on takanaan kolme. Niistä ensimmäisen hän juoksi vuonna 2014 Espoo Areenan sisäradalla. Tulos, 215 kilometriä ja rapiat, rikkoi 65-vuotiaiden maailmanennätyksen. Seuraavana vuonna Torinon MM-kilpailuissa Pertti oli jälleen ikäsarjansa ykkönen. Tuolloin mittariin kertyi vuorokaudessa reilut 210 kilometriä.
– Satanen menee vielä aika pitkälti hyvällä maratonkunnolla, mutta siitä ylöspäin pitää jo olla ultrajuoksija, että pää ja kroppa jaksaa, Pertti sanoo.
Kisoihin tarvitaan aina tarkka etukäteissuunnitelma: mitä vauhtia lähtee juoksemaan, miten rytmittää juoksua ja mistä saa energiaa.
– 24 tunnin juoksuissa kaikki käyttävät osittaista kävelytaktiikkaa. Itse esimerkiksi juoksen 18 minuuttia ja kävelen kaksi minuuttia. Se perustuu siihen, että 20 minuutin välein pitää tankata, ja tankkaus suoritetaan kävellessä.
Pertti nauttii kisoissa vaihtelevasti esimerkiksi urheilugeelejä, mustikkakeittoa, pastaa ja puuroa. Juomana hänellä on vettä, urheilujuomaa, kivennäisvettä ja limua.
Osalla juoksijoista menee aina maha sekaisin. Silloin käydään oksentamassa roskikseen tai istumassa vessassa ja jatketaan matkaa. Vuorokauden kestävän juoksun aikana jotkut saattavat ottaa lyhyet torkut ja palata sitten radalle.
– Minä tosin en pysty välttämättä nukkumaan vielä seuraavana päivänäkään. Sitä käy niin kierroksilla. Jos juoksu loppuu päivällä tai aamulla, on turha yrittääkään nukkua.
Juoksun aikana Pertti ei ajattele mitään erikoista.
– Seuraan kavereita ja sitä, miten kukakin menee. Joka kierroksen jälkeen tulee myös katsottua oma kierrosaika, juostu matka ja kulunut aika. Sitten sitä vertailee, onko vauhti parantunut tai hidastunut. Jos on selkeää muutosta, niin siihen pitää reagoida, jos jaksaa.
– Aamuyön tunneilla on kyllä jo vähän sellaisessa tilassa, että sitä vain kelaa miettimättä mitään.
Maratoneja harjoituslenkkeinä
Pitkän juoksun jälkeen keho on kauttaaltaan väsynyt. Kun elimistö jäähtyy, paikat myös muuttuvat todella kipeiksi.
– Viimeksi helmikuussa Espoo Areenalla kävelin kaksnelosen jälkeen portaat takaperin alas kaiteesta kiinni pitäen.
Palautuminen vaatii paljon lepoa. Jos Pertti on juossut 24 tuntia, hän on viikon kokonaan juoksematta. Pikkuhiljaa voi lähteä hitaille, viiden–kahdeksan kilometrin pyrähdyksille. Pidemmille lenkeille palaamista Pertti odottelee vähintään kuukauden.
– Nuoremmat palautuvat tietysti paljon nopeamminkin. Jotkut juoksevat maratonin tai pidemmänkin viikko kaksnelosen jälkeen. Väkisin se menisi varmaan minultakin, mutta ei siinä olisi mitään järkeä, Pertti sanoo.
Ikääntyminen ja pitkiin, hitaisiin ultriin keskittyminen on hidastanut Pertin juoksuvauhtia. Vuonna 2014 Pertti ehti 24 tunnin ultran aikana juosta reilut 215 kilometriä, viime helmikuussa samassa ajassa 188,5 kilometriä.
– Kun 60 tuli täyteen ja rupesin juoksemaan enemmän maratoneja, ajat vielä paranivat muutaman vuoden aika selvästi.
Pertin maratonennätys on edelleen 70-luvulla saavutettu kolmen tunnin alitus. Viimeisimmät maratoninsa Pertti juoksi aikoihin 4:06 ja 4:48. Kaikkiaan Pertti on juossut viimeisten viiden vuoden aikana ultrien lisäksi joka vuosi 12–14 maratonia – siis maratonin per kuukausi.
– Niistä vain pari–kolme on tulostavoitteellista. Muut ovat ”harrastemaratoneja”, eli tarkoituksena on vain keräillä mahdollisimman monta maratonia tai vetää pitkä harjoituslenkki. Niillä juostaan niin kuin mukavalta tuntuu eikä yritetä nipistää maksimisuorituksella viimeisiä minuutteja.
Periaatteessa maraton menee Pertiltä tavallisena iltalenkkinä.
– Minun ei enää tarvitse valmistautua siihen.
”Pitäähän sitä jotain pöhköäkin tehdä”
Pertti tietää, kuinka hullulta hänen harrastuksensa joistakin kuulostaa.
– Kun ensimmäisen kerran lähdin kaksneloselle, sukulaiset kauhistelivat. Tytärkin sanoi, että ihan pöhkö olet, mutta tsemppiä kuitenkin.
– Kyllä se vähän pöhköltä tuntuu itsestäkin, mutta pitäähän sitä jotain pöhköäkin tehdä.
Kestävyysjuoksusta tuleva hyvän olon tunne koukuttaa.
– Jos ultra on mennyt hyvin, niin vaikka jalkoja särkee ja kävely on vaivalloista, se tuntuu kuitenkin hyvältä, Pertti naurahtaa.
– Ja kun tässä pärjää ja jaksaa, niin se tietysti kohottaa itsetuntoa. Juoksu on muutenkin hyvä kunnon ylläpitäjä, ja se sopii omiin elämäntapoihini. Pitkät harjoituskaudet ovat minun tapani viettää aikaa. Voisihan sitä tietenkin jotain muutakin harrastaa, vaikka istua pilkillä, mutta se ei sovi luonteelleni.
”Ota siinä nyt varovasti, kun on numerolappu rinnassa”
Maratoneja Pertillä on takana kaikkiaan 99. Sadas juhlamaratoni oli varattuna toukokuuksi, mutta se siirtyi jonnekin tulevaisuuteen, kun lääkäri määräsi Pertin jalkavaivojen takia parin kuukauden juoksukieltoon.
– Sitä on kyllä vaikea noudattaa. Emäntäkin sanoi, että tällaista ei ole ennen tapahtunut, että löhöän sohvalla enkä lähde mihinkään.
Ihan helposti Pertti ei jätä juoksematta.
– Viime syksynä kävin näyttämässä jalkaa lääkärille, kun sääressä oli pintalaskimotukos. Sanoin, että kun tässä olisi viikon päästä tarkoitus juosta maratoni. Lääkäri vain pudisteli päätänsä ja sanoi, että en suosittele, otahan varovasti. Ota siinä nyt varovasti, kun on numerolappu rinnassa!
– Menin sitten sinne maratonille, eikä se jalka sanottavasti haitannut, Pertti toteaa.
Reilu vuosi sitten Pertillä todettiin niin sanottu hamstring-syndrooma, joka selitti takareisissä tuntuneen kivun. Se on niin ikään osaltaan pudottanut juoksuvauhtia. Pertti kuitenkin kiittää nimenomaan juoksua ja sen tueksi harjoittamaansa lihaskuntoa siitä, että on nyt melkein 69-vuotiaana niin hyvässä kunnossa kuin on.
– Pärjään puntilla kolmikymppisille. Vielä muutama vuosi sitten olin testituloksien mukaan lihaskunnossa yleisen sarjan kiitettävällä tasolla.
– Sen olen huomannut, että aika moni ultrajuoksun huipuista on jo juossut nivelensä ja jänteensä heikkoon kuntoon. Itse aloitin juoksun sen verran myöhään, että sellaisia ongelmia ei ole tullut. Varmaan se on senkin ansiota, että olen harrastanut monipuolisesti muitakin lajeja, kuten voimailua ja vuorikiipeilyä.
Ikänsä takia Pertti miettii nykyään yhä tarkemmin, mihin kisoihin osallistuu. Esimerkiksi 246 kilometrin pituiselle Spartathlonille hän tuskin enää lähtee, vaikka kosiskeltu on.
– Mutta kunhan 70 tulee mittariin, niin jotain ennätystä pitää kokeilla. Juosta aion niin pitkään kuin pystyn.
– Jos tämä laji kiinnostaa, niin mihinkään vedonlyöntiin – ”kuukauden päästä juoksen sata kilometriä” – ei kannata lähteä. Kyllä se on vain tehtävä selkeä suunnitelma, jonka mukaan etenee. Ultrajuoksija ei voi miettiä päivä kerrallaan, että mitähän sitä tekisi. Että jaksaako tänään juosta vai ei.
On vaan pakko.
Seitsemän maratonia seitsemällä mantereella seitsemässä päivässä
Uskomattomaan juoksu-urakkaan valmistautunut Marianna Zaikova vieraili Huomenta Suomessa tammikuussa 2015. Katso, millä mielin hän odotti Etelämantereelta alkavaa, 35 000 euroa maksavaa kierrosta.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.