Perhevapaalta palannut irtisanottiin: "Ei annettu mahdollisuutta osoittaa kykyjään"– pörssiyhtiön rahoitusjohtajalle tuomio työsyrjinnästä

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi pörssiyhtiö Metson rahoitusjohtaja Minna Helpin työsyrjinnästä sakkoihin. Oikeuden mukaan rahoitusjohtaja asetti perhevapaalta palanneen naispuolisen alaisensa epäedulliseen asemaan tämän sukupuolen vuoksi ja irtisanoi hänet.

Asianomistaja oli palkattu vakituiseksi rahoitusassitentiksi 2008 ja sittemmin työnimike oli muutettu cash management specialist'iksi. Nainen oli jäänyt perhevapaalle vuonna 2010 ja oli palaamassa töihin keväällä 2016.

Henkilökohtaiset yt-neuvottelut

Joulukuussa 2015 nainen oli tiedustellut esimieheltään mahdollisuutta osittaiseen hoitovapaaseen. Maaliskuussa 2016 Helppi oli ilmoittanut alaiselleen, että tämän työtehtävät olivat olennaisesti vähentyneet ja että hänen kanssaan käydään henkilökohtaiset yt-neuvottelut.

Yt-neuvottelut alkoivat 1. huhtikuuta eli samana päivänä kuin alainen tuli töihin. Ne päättyivät kahden viikon päästä ja alaiselle ilmoitettiin hänen työtehtävänsä lakkauttamisesta. Nainen irtisanottiin taloudellisilla ja tuotannollisilla perusteilla. Työsuhde päättyi elokuussa 2016.

Yksikössä oli kaksi muuta cash management specialist'ia, joista toinen oli palkattu joulukuussa 2014. Yt-neuvottelut eivät koskeneet heitä.

"Et voi palata kuuden vuoden jälkeen"

Alainen kertoi oikeudessa, että hänelle oli sanottu yt-neuvottelussa, ettei hän voinut olettaa palaavansa kuuden vuoden poissaolon jälkeen ja ettei tämä ollut suojatyöpaikka.

Rahoitusjohtaja puolustautui sillä, että sitä työtehtävää, josta alainen oli jäänyt äitiyslomalle ei enää ollut olemassa. Hän kiisti puhuneensa suojatyöpaikasta. Helppi oli tullut Metsoon 2012.

Käräjäoikeus totesi, että alainen oli asetettu muita samankaltaisissa tehtävissä työskennelleitä epäedullisempaan asemaan, eikä perhevapaan käyttäminen saa olla siihen syy.

Yt-neuvottelut alkoivat heti

Oikeuden mukaan syrjintäväitettä tuki se, että yt-neuvottelut alkoivat heti kun alainen palasi töihin. Työnantajan edustaja oli myös suhtautunut epäasiallisesti työhönpaluusuojaan, mikä viittasi vahvasti siihen, että nainen valikoitui irtisanomismenettelyyn juuri perhevapaan vuoksi.

Oikeus piti selvitettynä, että rahoituspuolen tehtävät Metsossa olivat useiden todistajien kertoman mukaan vähentyneet. Toisaalta Metso ei tarjonnut alaiselle hänen koulutukseensa vastaavaa työtä, vaikka sellaista oli tarjolla. Avoinna oli financial controller'in ja manager business intelligence -tehtävät.

– Käsiteltävässä tapauksessa [perhevapaalta palanneelle] ei ole annettu mahdollisuutta osoittaa soveliaisuuttaan ja kykyjään.

Tahallinen teko

– Työnantajalla ei ole ollut riittäviä perusteita olla tarjoamatta edes tilaisuutta [perhevapaalta palanneelle] osoittaa selviytyvänsä kyseisistä tehtävistä lisäkoulutuksella, oikeus lausui.

– Uudelleensijoittamis- ja koulutusvelvollisuuden laiminlyönti edellä kerrotulla tavalla viittaa osaltaan myös siihen, että tosiasiassa irtisanomisen syynä on ollut perhevapaiden käyttäminen.

Oikeus totesi rahoitusjohtajan teon tahalliseksi.

Käräjäoikeus tuomitsi Minna Helpin työsyrjinnästä 20 päiväsakkoon eli maksamaan 2940 euroa.

Alaisella ei jutussa ollut vaatimuksia, koska hän oli ennen jutun käsittelyä tehnyt Metson ja Helpin kanssa sovinnon ja saanut korvauksen.

Tapaus etenee hovioikeuteen, koska Helppi on ilmoittanut tyytymättömyytensa siihen.


Lue myös:

    Uusimmat