Perhetuttu paljasti yllättävän asian Paradise Oskarista

Kirkkonummen Evitskogin kylästä kotoisin oleva Paradise Oskar eli Axel Ehnström esiintyy lauantai-illan Euroviisufinaalissa ensimmäisenä.

Huippujännittävässä finaalissa kuullaan Paradise Oskarin lisäksi 24:n muun maan esitykset. Myös Paradise Oskarin kotikylässä on valmistauduttu huolella viisuiltaan. Tosin kyläläiset eivät pääse omalla nuorisoseurantalolla seuraamaan viisuja häiden takia. Kisakatsomo löytyi kuitenkin naapurikylästä.

Evitskogin kyläaktiivi ja Ehnströmien perhetuttu Ulf ”Uffe” Westeholmin mukaan julkisuus ei ole muuttanut Paradise Oskaria.

– Hän on ihan niin rauhallinen kuin kuvista ja televisiosta vaikuttaa. Hän ei ole halunnut luoda mitään keinotekoista julkisuuskuvaa, jalat ovat hänellä pysyneet todella tiukasti maassa. Hän on aito, Westerholm kertoo.

Kyläläiset suunnittelevat antavansa Paradise Oskarille viisumenestyksen johdosta oman nimikkoperunamaa. Sinänsä lahja-ajatus ei ole täysin tuulesta temmattu, sillä Westerholm paljasti yhden yllättävän asian kotikylän laulajasuuruudesta.

– Axel on aktiivinen harrastajapuutarhuri, oikea vihreä sormi. Hän on myös hyvä poimimaan marjoja ja sieniä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat