Perhekuva kätkee synkän salaisuuden: Äiti oli aikeissa päättää elämänsä vain muutama päivä tämän kuvan ottamisen jälkeen – koputus oveen pelasti

Kertooko läheinen itsemurha-ajatuksistaan? Toimi näin 2:02
Kertooko läheinen itsemurha-ajatuksistaan? Toimi näin.

Perheenäiti avautuu elämänsä synkimmistä ajoista.

Selfie kahden suloisen lapsen kanssa. Monikaan ei Caitlin Fladagerin perhekuvan nähdessään tulisi ajatelleeksi, että Caitlin oli kuvaa otettaessa vain päivien päässä itsensä vahingoittamisesta, kertoo Kidspot.

Kanadalainen kahden lapsen äiti kertoo kuitenkin Instagramissa jakamansa kuvan yhteydessä, että oli aikeissa riistää oman henkensä vain muutama päivä kuvan ottamisen jälkeen. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

"En halunnut elää"

Mielenterveysongelmista kärsinyt Caitlin kertoo viime tammikuun olleen erityisen synkkää aikaa elämässään.

– Olin muuttumassa ihmiseksi, jota en tunnistanut. En ollut se äiti, jonka lapseni joskus tunsivat.

Nainen kertoo, ettei hän tuolloin jaksanut edes nousta sängystä, vaan televisio sai toimia lastenvahtina.

– En halunnut elää, en halunnut viettää aikaa lasteni kanssa, mikään ei tuntunut saavan oloani paremmaksi.

Kidspot-sivuston mukaan Caitlinilla oli ongelmia niin parisuhteessa kuin muutenkin perheen sisällä. 

"Olin taakka kaikille"

Pari päivää kuvan ottamisen jälkeen Caitlinin viisivuotias tytär tuli äitinsä makuuhuoneeseen, kun tämä makasi sängyssä samoissa vaatteissa, joissa oli viihtynyt jo viikon. "Äiti, miksi sinä nukut aina niin paljon?" kysyi tytär ja lähti pois.

– Siinä hetkessä tajusin, etten ollut kunnossa, Caitlin kertoo.

Valitettavasti mieli alkoi tehdä ilkeyksiä Caitlinille.

– Pystyin kuulemaan vain äänen päässäni, joka kertoi minulle, että olin taakka lapsille. Olin taakka kaikille, ja elämä olisi heille helpompaa ilman minua siinä.

Caitlin päätti, että helpoin tapa olisi syödä kasa pillereitä. Hän ehti jo levittää ne sängylleen, ja mietti, paljonko niitä pitäisi ottaa, ettei enää heräisi.

– En halunnut kuolla. Halusin vain, että kipu, jota tunsin, loppuisi.

Koputus pelasti

Mutta juuri kun Caitlin oli tekemässä lopullisen päätöksen, oveen koputettiin. Caitlinin äiti avasi oven, näki, mitä sängyllä oli ja alkoi itkeä.

– Hän halasi minua ja kertoi minulle, että tarvitsin apua, että en ollut taakka. Ettei tämä ollut tapa korjata asioita.

Caitlin kertoo, että tuossa hetkessä sai muistutuksen siitä, kuinka paljon hän tarvitsi omaa äitiään.

– Aivan kuten lapseni tarvitsivat minua.

"Lapsillasi ei koskaan ole parempi ilman sinua"

Caitlinin mielestä kivun voi nähdä hänen silmistään muutama päivä ennen synkintä hetkeä otetussa kuvassa. 

– Voit nähdä demonit, joita vastaan taistelin, tässä kuvassa. Voit nähdä sen meikkikerrosteni alla. Voit nähdä sen tyhjissä silmissäni, Caitlin kirjoittaa.

Päivityksellä on liki 19 000 tykkäystä.

Liki vuotta myöhemmin Caitlin kertoo taistelevansa demoneja vastaan edelleen.

– Mutta en yksin. Minun piti hyväksyä apua. Tämä on ollut pitkä, ruma taistelu. Mutta täällä olen. Taistelen. Lapsesi tarvitsevat sinua, äiti. Et ole taakka. Lapsillasi ei koskaan ole parempi ilman sinua, Caitlin muistuttaa.

Caitlin viime vuonna ja Caitlin nyt. Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue myös:

    Uusimmat