Pentagonin salaisen ufo-ohjelman ex-johtaja: "Ihmisille kerrotaan ydinpommeista, mutta ei siitä, että taivaallamme on jotakin tuntematonta"
Yhdysvaltain hallinnon salaisen ufo-ohjelman entinen johtaja Luis Elizondo kertoo mielenkiintoisia tietoja entisestä työpaikastaan.
Elizondo on työskennellyt ufo-kohtaamisia tutkivassa AATIP-ohjelmassa (Advanced Aerospace Threat Identification Program). Hän kertoo tuoreessa TV-dokumentissa ufotutkinnasta.
LiveScience kertoo, että luvassa ei ole kuitenkaan tulossa suuria väitteitä siitä, että ufot olisivat avaruuden muukalaisten tekemiä.
Sen sijaan Elizondon mukaan jopa avaruusoliospekulaatioita pelottavampaa on ajatus siitä, että jokin vieras maa olisi salaa kehittänyt mullistavia ja ennennäkemättömiä laitteita.
Hypernopeita esineitä havaittu
AATIP oli raportoinut hypernopeista esineistä, jotka kestivät jopa 500 G:n kiihdytysvoimia. Vertailun vuoksi ihmiskeho kestää vain noin 9 G:n voimia ennen pyörtymistä.
Osa raportoiduista kohteista paljastui drone-lennokeiksi tai oudosta kulmasta havainnoiduiksi testiohjuksiksi.
Elizondo ihmettelee, että miksi ihmisille kerrotaan ydinaseiden uhasta, mutta heihin ei kuitenkaan luoteta siten, että heille kerrottaisiin taivaalla olevan jotakin, mistä ei ole tietoa.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää