Avaruuteen halutaan tuhansittain ja tuhansittain uusia satelliitteja. Se on mahdollisuuden lisäksi uhka.
Harva ajattelee arjessaan, että avaruudessa on roimasti tavaraa sekä romua. Tälläkin hetkellä alle 2000 kilometrin korkeudella lentää noin 20 000 satelliittia, toteaa avaruustekniikan professori Jaan Praks Aalto-yliopistosta.
20 000 satelliitista noin 17 000 on toimivia ja loput romua. Sen lisäksi on muuta avaruusromua, kuten vanhojen rakettien osia.
– Riippuen siitä, kuinka pieniä palasia otetaan huomioon, niin puhutaan kymmenistä tuhansista, sadoista tuhansista tai miljoonasta pienestä millimetrin kokoisesta palasesta kiertoradalla, Praks kertoo.
Tavaraa on siis jo nyt hurjasti avaruudessa, mutta sitä halutaan vielä lisää.
Tietokirjailija ja tiedetoimittaja Jani Kaaro on lukenut useiden avaruusaiheisten yhtiöiden suunnitelmista.
– Elon Musk on tehnyt hakemuksen miljoonasta satelliitista. Lisäksi Amazonilla ja lukuisilla muilla on suunnitelmia, jotka nostaisivat satelliittien määrät satoihin tuhansiin.


