Pelko vaikuttaa perheiden onnellisuuteen – tilanne asuntomarkkinoilla pahenee
Asuntomarkkinoilla vallitsee tilanne, jossa kaupantekoa hidastaa ostajien pelko sekä pitkät myyntiketjut. Kiinteistönvälittäjäbarometri puolestaan kertoo, että pienissä ja hyväkuntoisissa asunnoissa on meneillään myyjän markkinat.
Asuntomarkkinat ovat olleet laskussa jo toista vuotta. Viime vuonna tehtiin 10 000 kauppaa vähemmän kuin vuonna 2012. Vuonna 2014 lasku on loiventunut, mutta laskee edelleen, eikä tuleva kvartaali tuo helpotusta. Hintaseurantapalvelu HSP:n tilastojen ja Kiinteistömaailman välittäjien tekemän ennusteen mukaan vuosina 2013 - 2014 jää tekemättä yhteensä 25 000 asuntokauppaa.
– Viimeisen kahden vuoden aikana on tullut 25 000 perhettä lisää, joiden koti ei vastaa heidän tarpeita. Ja tilanne näyttäisi pahenevan. Tämä vaikuttaa ainakin näiden perheiden onnellisuuteen kaikilla tavoilla, arvioi Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Seppo Hämäläinen.
Pienissä asunnoissa on myyjän markkinat
Laskeva markkina ja pidentyneet myyntiajat puoltavat paljon puhuttua ostajan markkinaa. Kiinteistömaailman tekemän selvityksen mukaan pienissä ja hyväkuntoisissa asunnoissa on kuitenkin meneillään myyjän markkinat.
Kiinteistönvälittäjäbarometri kertoo, että tulevaisuudessa pienistä yksiöistä tulee olemaan jopa pulaa, läpi Suomen. Ostajan markkinat keskittyvät suuriin perheasuntoihin. Edelleen tilanteesta hyötyvät siis kasvavat lapsiperheet, joilla on tarve muuttaa pienemmästä asunnosta suurempaan.
Asuntomarkkinoita määrittävät tällä hetkellä pelko sekä pitkät myyntiketjut. Kiinteistönvälittäjäbarometrissä välittäjät arvioivat syitä, miksi ostajat lykkäävät tai hylkäävät ostopäätöksensä. Välittäjien mukaan yleisin syy on pelko oman talouden heikkenemisestä tai se, että oma asunto ei mene kaupaksi.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää