Pekan*, 54, elämä olisi jäänyt vaillinaiseksi ja päämäärättömäksi, jos hän ei olisi koskaan saanut lapsia.
Pekka oli 43-vuotias, kun perheeseen syntyi ensimmäinen lapsi.
– En mieltänyt itseäni millään lailla vanhaksi isäksi. Kai sitä vain kuvitteli olevansa nuori isä lapsen synnyttyä, Pekka kertoo.
Pekka oli jo henkisesti asennoitunut siihen, että hänestä ei koskaan tulisi isää. Hän oli ollut kerran aiemmin avioliitossa, joka oli lapseton. Opiskelut ja työt täyttivät kahdeksan vuotta kestäneen liiton, eikä lapsien hankkiminen koskaan tullut puheeksi.
Avioeron jälkeen Pekka vietti kuusi vuotta sinkkuna. Hän ajatteli isäksi tulemisen mahdollisuuden jo ajaneen hänestä ohi ja uskoi viettävänsä loppuelämänsä yksin.
– Kaupungilla kahviloissa ja ravintoloissa katsoin kaiholla, kun vanhemmat hellästi auttoivat pieniä lapsiaan syömäpuuhissa ja pukemisessa. Mietin, että joillakin on asiat noin ja minua se ei kosketa, Pekka kuvailee.
– Silloin sen tajusi, että olisin itsekin halunnut olla perheellinen.
Vaimo otti lapset puheeksi
Pekka ei kuitenkaan jäänyt loppuelämäkseen yksin. Hän alkoi taas seurustelemaan ja meni lopulta uudelleen naimisiin. 17 vuotta nuorempi vaimo otti lapsien hankkimisen puheeksi ja alkoi lämmittelemään Pekkaakin ajatukselle. Pari ehti olla kuusi vuotta yhdessä ennen ensimmäisen lapsen syntymää.
