Pave Maijanen todisti aitiopaikalta Suomen rockhistorian ilmiömäisimmän kokoonpanon Dingon nousua ja tuhoa. Maijanen kertaa Studio55.fille yhteistä taivaltaan yhtyeen kanssa.
1980-luvulla muusikko Pave Maijanen oli ehtinyt paitsi luoda jo tovin omaa soolouraansa myös vakiinnuttaa asemansa Suomen maineikkaimpien levytuottajien joukossa.
Maijanen muistaa yhä varsin tarkasti vuoden 1983, jolloin hän kuuli ensimmäistä kertaa kokoonpanosta nimeltään Dingo. Silloisen Finnlevyn tuottaja Timo Lindström löi kollegansa käteen c-kasetin ja käski tämän kertoa mielipiteensä tuotoksesta.
− Se oli Dingon demo, jossa oli kappaleet Levoton Tuhkimo, Sinä ja minä sekä Lakatut varpaankynnet.
Maijanen meni kotiin ja laittoi kasetin soittimeen. Äänenlaadussa ei ollut kehumista. Siitä huolimatta Maijanen tajusi välittömästi, että uusi tähti on syntynyt.
− Muistan, kun huusin vaimolle, että nyt on jotain hurjaa tekeillä. Sitten soitin Timpalle ja sanoin, että tämä on jotain ihan uutta, ennen kaikkea tekstien suhteen.
Maijasen vaisto osoittautui oikeaksi. Dingon ensimmäinen single Sinä ja minä upposi kerrasta yleisöön. Levy-yhtiö päätti kasata vauhdilla pitkäsoiton. Tässä kohtaa Maijaselle tarjottiin tuottajan pestiä.
Autiotalo syntyi sängyn laidalla
Dingon debyyttialbumi Nimeni on Dingo ilmestyi huhtikuussa 1984. Yhtyeen suosio nousi raketin lailla ennennäkemättömiin mittasuhteisiin.
Vielä saman vuoden aikana Dingo julkaisi kenties suurimman hittikappaleensa, Autiotalon. Maijanen oli kesälomalla, kun yhtyeen nokkamies Pertti "Neumann" Nieminen lähetti tuottajalleen c-kasetillisen uusia sotalauluja.
− Sieltä sitten tuli Autiotalo, Kerjäläisten valtakunta, Valkoiset tiikerit, Kirjoitan, Rio ohoi ynnä muut. Aijä oli tehnyt sen sängyn laidalla kitaran kanssa.
− Minulla on yhä tallessa musta vahakantinen vihko, johon kirjoitin tuolloin, että nyt on kasassa sellainen kokoelma lauluja, että ne tulevat lyömään kaikki ennätykset. Ja niin tapahtui, Maijanen kertaa.
"Dingo revittiin kappaleiksi"
Maijanen tuotti Dingolle yhteensä kolme studiolevyä. Kahden ensimmäisen pitkäsoiton työprosessia Maijanen kuvaa huikeaksi. Levyt olivat hyvin treenattuja, eikä ilmassa ollut hankausta missään suunnassa.
Kolmas levy, Pyhä klaani, oli kuitenkin vaikea tapaus.
− Pyhä klaani tehtiin vaiheessa, jolloin äijät olivat jo ihan kappaleina ja koko bändi hirveässä tilassa. Se näkyi ja kuului levyltä, eikä asialle voinut tehdä mitään.
Dingon lasku tapahtui yhtä nopeasti kuin nousu huipulle. Maijanen keskittyi tuottajan roolissaan levytyksiin, mutta tiesi toki samalla, missä julkisuusmyllyssä yhtyeen jäsenet elivät.
− Heidät revittiin lopulta kappaleiksi. Bändi tuupertui suosion alle, Maijanen toteaa.
Dingo laittoi lopulta fanien järkytykseksi pillit pussiin lokakuussa 1986.
Comeback
Dingon taival ei lopulta päättynytkään hajoamiseen. Yhtye on ollut 1990-luvusta eteenpäin jälleen kasassa vaihtelevin kokoonpanoin ja vaihtelevalla menestyksellä.
Keväällä 1993 ilmestyi kokoelma-albumi Tuhkimotarina. Maijanen lähti mukaan yhtyeen comeback-keikoille kosketinsoittajan ominaisuudessa. Hän vastasi kosketinosuudesta ja tuottamisesta myös vuotta myöhemmin ilmestyneellä neljännellä Dingo-albumilla Via Finlandia.
− Yksi tae sille, että levytykset onnistuivat aikanaan erinomaisesti, oli se, että kundit luottivat minuun täydellisesti ja meillä oli bändin kanssa hyvä, selkeä suhde. Tämä suhde on yhä hyvä kaikkien kundien kanssa, Maijanen päättää.
Studio55/Jenni Kokkonen
Pave Maijanen: Jouduin myymään levyjäni ja melkein irtaimistoakin