Pariskunnan uhkarohkeaa matkakuvaa kauhistellaan Instagramissa: "Oletteko todella valmiita kuolemaan kuvan vuoksi?"

Tutkimus: 259 ihmistä kuoli selfietä ottaessa 2011-2017 1:06
Selfiet ovat johtaneet myös kuolemiin.

Matkakuvistaan tunnetun pariskunnan uhkarohkea otos on herättänyt närää.

Matkabloggaajien yritykset saada kuvilleen paljon tykkäyksiä ovat viime aikoina herättäneet paljon kritiikkiä. 

Viimeksi närää aiheuttivat Instagramissa suositut amerikkalaismatkailijat, Kelly Castille, 33, ja Kody Workman,32, joiden vaaralliseksi todettu uima-allasotos ei ollut kaikkien mieleen.

Raquelin ja Miguelin jalanjäljillä kulkevat matkakuviaan Instagramissa julkaisevat Jean ja Camille, jotka ottivat uusiksi parin uhkarohkean junakuvan.

"Yksi villeimmistä suudelmistamme"

Brysselistä kotoisin olevat Jean ja Camille nojautuvat kuvassa suutelemaan vaarallisen näköisesti samasta Ella-junasta kuin toinen kritiikin kohteeksi joutunut somepari, uutisoi muun muassa Fox News. Taaksepäin nojautuva Jean pitää junasta kiinni vain toisella kädellään.

Pariskunta kertoo kuvan saatteessa, että kyseessä on yksi heidän "villeimmistä suudelmistaan". Lisäksi pari kertoo kuvan kuvaavan heitä pariskuntana, sillä kuva osoittaa muun muassa heidän välillään vallitsevan "sokean luottamuksen" sekä sen, kuinka pari elää kuin viimeistä päivää.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

"Ja sitten ihmetellään, miksi ihmiset kuolevat yrittäessään ottaa samanlaisia kuvia..."

Kuva on kerännyt yli 41 000 tykkäystä. Ottaen kuitenkin huomioon edellisen junakuvan aiheuttaman kritiikkimäärän, ei liene yllättävää, että myös Jean ja Camille ovat saaneet moitteita henkensä vaarantamisesta Instagram-tykkäysten vuoksi. 

– Ja sitten ihmetellään, miksi ihmiset kuolevat yrittäessään ottaa samanlaisia kuvia, huomatti esimerkiksi eräs Instagram-kommentoija.

– Toivon, ettei kukaan kuole yrittäessään tehdä samaa, mutta jos niin käy, se on teidän syytänne, tylytti toinen.

– Oletteko todella valmiita kuolemaan kuvan vuoksi? kysyi kolmas.

– Näin ihmiset kuolevat. En kutsuisi tätä seikkailuksi, vaan typeräksi hengen riskeeraamiseksi Instagram-tykkäysten vuoksi, totesi eräs.

Mutta kuten aiempienkin kritiikkiä aiheuttaneiden kuvien kanssa, myös tälle kuvalle löytyi puolustajia. Kommentoijista suurin osa kehuu kuvaa upeaksi.

Kritiikkiä aiemmin herättänyt Raquelin ja Miguelin kuva. Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.

Lue kaikki uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lähteet: Fox News, Mirror

Lue myös:

    Uusimmat