Parikymppinen suomalaisnainen kuoli Fuengirolassa – poliisi tutkii

Espanjan poliisi tutkii nuoren suomalaisnaisen kuolemaa, jonka väitetään johtuneen lomamatkalla otettujen huumeiden yliannostuksesta. 

Asiasta raportoivan paikallismedian mukaan 20-vuotias nainen oli saapunut Espanjan Aurinkorannikolle Fuengirolaan vain muutamaa päivää ennen menehtymistään, viikonloppuna 18.–19. syyskuuta. Matkaseurana oli niin ikään parikymppinen poikaystävä.

Muun muassa Fuengirola-lehti kertoo, että tytön äiti oli löytänyt pariskunnan tiedottomassa tilassa yksityisasunnosta maanantaina 20. syyskuuta iltapäivän aikaan. 

Naista yritettiin elvyttää paikan päällä tuloksetta. Mies oli elvytysyritysten jälkeen kiidätetty Costa del Solin sairaalaan ja viety tehohoitoon. Mediatietojen mukaan mies selvisi.  

Huumebisnes kukoistaa Aurinkorannikolla 

Paikallislehden mukaan tutkinnassa on ilmennyt, että naisen kuolema ja poikaystävän vakava tila on aiheutunut erityyppisten huumeiden käytöstä. Poliisit olivat löytäneet huumevalmisteita huoneesta, josta nainen ja mies löytyivät tiedottomina. 

Espanjan Aurinkorannikko kylpee turistien suosiossa, mutta samalla viihtyisä lomakohde on kansainvälisen järjestäytyneen huumebisneksen solmukohta ja kauttakulkumaa.   

Espanjalaismediat uutisoivat viime viikolla myös toisesta nuoren aikuisen huumekuolemasta Aurinkorannikolla. 19-vuotiaan espanjalaismiehen uutisoitiin ottaneen ekstaasipillereitä ja menehtyneen niiden aiheuttamaan myrkytystilaan. 

Lue myös:

    Uusimmat