Parantuiko krapula tällä sormuksella? Israelilaisarkeologit löysivät korun, jolla uskottiin olevan kyky taltuttaa alkoholin kirot

Israelista on löytynyt ikivanha sormus, jota on uskottu aikoinaan mahdollisesti estävän tai parantavan krapulaa. Israelilaisarkeologien löytämässä 1 300 vuotta vanhassa kultasormuksessa on violetti ametisti.

Koru löytyi Yavnen kaupungista Keski-Israelista paikalta, jossa oli ollut Bysantin, eli Itä-Rooman, aikana kauden suurin viinitila. Asiasta uutisoi yhdysvaltalainen uutiskanava CNN

Arkeologi Amir Golanin mukaan ametistia on saatettu käyttää estämään ”liiallisen alkoholin juomisen haittavaikutukset”.

– Tähän jalokiveen on liitetty monia hyveitä, mukaan lukien runsaan alkoholin juomisen sivuvaikutuksen, krapulan, estäminen, Golani toteaa Israelin antiikkiviranomaisen tiedotteessa.

Väitettä tukee muun muassa se, että arkeologit löysivät sormuksen vain 150 metrin etäisyydeltä varastosta, jossa oli myös antiikin aikana käytetty keraaminen säilytysastia. Siinä on voitu säilyttää viiniä.

Sormus kuului luultavasti varakkaalle ihmiselle

Kaivauspaikka on ajoitettu 700-luvulle, eli Bysantin aikakauden loppuun ja varhaisen islamilaisen ajanjakson alkuun. Asiantuntijoiden mukaan sormus voi olla vieläkin vanhempi.

Tiedotteen mukaan 5,11 grammaa painava sormus on saattanut kuulua 200-luvulla eläneelle varakkaalle eliitin edustajalle.

Amir Golanin mukaan ametistilla on voinut olla myös uskonnollista merkitystä, koska se on mainittu Raamatussa.

– Sormuksen pitäminen sormessa on ollut aseman ja varakuuden merkki. Sitä on voinut käyttää sekä nainen että mies, hän toteaa.

Kaivauksen toisen johtajan Elie Haddadin mukaan kallis sormus on saattanut kuulua viinitilan varaston omistajalle, työnjohtajalle tai "onnettomalle vieraalle, joka pudotti ja menetti omansa”.

– Kenties sormuksen käyttäjä on halunnut välttää päihtymistä juodessaan paljon viiniä, Haddadkin uumoilee.

Krapulaa parannetty myös yrteillä ja öljyillä

Ametisti ei ole ainoa muinainen krapulalääke, joka on jäänyt myöhemmin unholaan. 

CNN:n muistuttaa vuonna 2015 löytyneestä 1 900 vuotta vanhasta papyruksesta, josta suositeltiin laakerinlehdistä tehdyn kaulakorun käyttöä humalan aiheuttaman päänsäryn parannuskeinona. 

Muinaisessa Mesopotamiassa, eli Kaksoisvirtainmaassa, lääkäri suositteli lakritsista, oleanteri-pensaasta, pavuista, öljystä ja viinistä koostuvaa tinktuuraa siinä tapauksessa, että ihminen on ”juonut vahvaa viiniä, joka on mennyt ikävällä tavalla päähän".

Lue myös:

    Uusimmat