Kuoleman lähestyessä ihminen kaipaa kosketusta ja toivoo, että olisi antanut sitä itsekin enemmän.
– Jo pienelle vauvalle on tärkeintä, että kosketaan ja hoivataan. Myöhemmin elämässäkin ihminen tarvitsee hellyyttä, kosketusta ja lämpöä. Se tarve ei häviä mihinkään, kun ihminen on kuolemaisillaan. Sairaalassa menehtymässä olevalle ihmiselle tärkeintä olisi, että kosketetaan. On surullista, että me emme oikein uskalla tehdä sitä, Haagan seurakunnan kirkkoherra Marja Heltelä sanoo.
Uskalluksen puute voi johtua tapakulttuurista ja tilanteen erityislaatuisuudesta.
– Jotenkin me suomalaiset olemme oppineet käyttäytymään niin, että aikuisena kosketus rajataan tiettyihin tilanteisiin. Ystävää saatamme halata, mutta muuten emme hirveästi koskettele tai esimerkiksi pidä kädestä kiinni. Kun joku on kuolemaisillaan, se tilanne on vielä niin eri kuin mikään ”normaali”. Voi olla, että sairaus on riisunut kehoa todella paljon tai on tullut turvotusta tai mustia kohtia.
– Ehkä meitä myös pelottaa, sattuuko kosketuksemme. Mutta kyllä se ihminen sitten sanoo, jos sattuu.
