Jesse* pakotettiin nielemään huumausainetta pesäpallomailalla ja puukolla uhaten. Tapahtuneen jälkeen uhkailujen kohteeksi joutunut Jesse joutui muuttamaan ja "katoamaan maan alle".
Airin poika Jesse päätti peruskoulun hyvissä merkeissä vuonna 2006. Poika sai stipendin hyvästä käytöksestä ja Vuoden palokuntanuori -palkinnon. Kesän jälkeen oli aika siirtyä ammattikouluun ja muuttaa oppilaitoksen asuntolaan.
Jesse huomasi heti, että soluasunnon muut pojat olivat sotkeutuneet huumausaineisiin. Selvin päin he olivat mukavia, mutta aineissa he muuttuivat arvaamattomiksi. Jesse katsoi parhaaksi vältellä poikien seuraa.
– Jesse uskoi, ettei mitään ongelmia syntyisi, jos hän itse pysyisi taka-alalla. Niinpä hän alkoi ajella kevytmoottoripyörällään iltaisin, kunnes muut pojat olivat menneet nukkumaan, Airi kertoo.
Eräänä iltana, kun Jesse palasi asuntolaan, pojat eivät olleet vielä nukahtaneet. He olivat Jesseä vastassa puukon ja pesäpallomailan kanssa. Yhdellä pojista oli kädessään huumausainetta tablettimuodossa.
– He käskivät poikaani ottamaan tabletin. Jesse sanoi, ettei hän ollut kiinnostunut sellaisesta, mutta pojat uhkasivat häntä väkivallalla ja ilmoittivat, ettei Jessen henki merkitse heille mitään.
– He sanoivat, että jos Jesse vasikoisi, ei olisi paikkaa, mistä he eivät häntä löytäisi.
Ei saanut soittaa apua
Jesse nieli tabletin pakotettuna. Kun aine alkoi vaikuttaa, Jesse alkoi kärsiä rintakivuista ja pyysi saada soittaa itselleen apua.
– Pojat nauroivat ja sanoivat katsovansa, sätkiikö Jesse edes aamulla enää. Onneksi kipujen lisäksi muuta ei tullut, ja Jesse selvisi yöstä.
Aamulla Jesse mietti uskaltaisiko hän kertoa tapahtuneesta. Kun muut olivat vielä sammuneina, hän päätti mennä henkilökunnan puheille.
– Jesselle vastattiin, että poika hyvä, tämä ei ole mikään pikkukylä, sinun täytyy ottaa härkää sarvista, Airi kertoo järkyttyneenä.
Jesse soitti isosiskolleen, joka tuli välittömästi hakemaan pojan kotiin. Jesse ei itse uskaltanut lähteä ajamaan, sillä huumausaine vaikutti edelleen elimistössä.
Koulu käski unohtaa koko jutun
– Kun sisko toi pojan kotiin, järkytyimme mieheni kanssa hirveästi. Otimme heti yhteyttä kouluun, mutta syyllisiä poikia ei laitettu verikokeisiin.
– Sen sijaan asiaa vähäteltiin. Koululta sanottiin, ettei tämä nyt niin iso asia ole, kun mitään pahaa ei päässyt tapahtumaan.
Oppilaitoksen suhtautuminen tilanteeseen tuntui Airista uskomattomalta.
– Henkilökunta sanoi, että Jesse voisi kyllä lähteä koulusta, jos häntä pelotti, mutta kuudesta muusta pojasta koulu saisi enemmän valtionosuuksia, Airi kertaa.
Jesse pelkäsi henkensä puolesta
Airi kutsui miehensä kanssa tutun poliisin kotiinsa. Poliisi kertoi Jessen voivan tehdä rikosilmoituksen, mutta se merkitsisi, että Jesse joutuisi käsittelemään tapahtunutta muiden nuorten kanssa kasvokkain.
– Jesse pelkäsi paitsi itsensä, myös perheensä puolesta, sillä pojat olivat uhanneet löytävänsä hänet mistä vain. Poliisi sanoi, että viisainta olisi niin sanotusti hävittää Jesse tästä yhteiskunnasta ja laittaa tämä kouluun, joka ottaisi hänet vastaan ilman rekisteri- ja puhelintietoja.
Jessestä ajatus tuntui hyvältä. Vanhemmat eivät halunneet Jessen kärsivän yhtään enempää, joten perhe päätti jättää rikosilmoituksen tekemättä.
Muutto toiselle paikkakunnalle
Jesselle löytyi pian uusi oppilaitos usean sadan kilometrin päästä. Uusi koulu suhtautui tilanteeseen vakavasti ja suositteli Jesselle väkivaltayksikköä, jossa hoidetaan henkistä tai fyysistä väkivaltaa kokeneita nuoria.
Jesse muutti omaan opiskelija-asuntoon ja alkoi käydä väkivaltayksikössä juttelemassa koulun ohella. Tapahtumat kuitenkin kummittelivat edelleen mielessä.
– Hän alkoi nähdä painajaisia, joissa hän makasi ruumisarkussa. Otin sen syksyn aikana useasti palkatonta vapaata, ja kävimme vuorotellen mieheni kanssa Jessen luona, jotta hän sopeutuisi.
"Olen ylpeä pojastani"
Pikkuhiljaa painajaiset katosivat ja arki normalisoitui. Jesse ystävystyi luokkakavereidensa kanssa ja pääsi Saksaan vaihto-oppilaaksi. Omassa asunnossa asuminen sai pojan itsenäistymään. Valmistuessaan Jesse sai stipendin.
– Vaikka kaikki kääntyi parhain päin, niin kyllä kaikki se vaiva ja kärsimys tuntuivat kohtuuttomalta.
Airi sanoo olevansa ylpeä pojastaan, ettei tämä kokemuksistaan huolimatta menettänyt luottamustaan ihmisiin.
– Olen kiitollinen kaikista niistä, jotka auttoivat Jessen jaloilleen. Kun pelkkä oma rakkaus ei riittänyt, tuntui hyvältä huomata, että apua ja oikeudenmukaisuutta on edelleen olemassa.
*)nimi muutettu
Studio55.fi/Tuuli Lindgren
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.