Jukka* oli hieman päälle parikymppinen, kun hän sai pakkoneuroosidiagnoosin. Hänelle itselleen diagnoosi oli helpotus, olihan hän kärsinyt omituisista oireista jo pitkään ja pelännyt tulevansa hulluksi. Jukan äidille pakkoneuroosia sairastava poika on sen sijaan häpeä.
– Esiintyisin tässä jutussa mielelläni omalla nimelläni ja kasvoillani, mutta äitini on pyytänyt minua pysymään piilossa, koska hän häpeää sairauttani, nimimerkin taakse piiloutunut Jukka sanoo.
Ainoa perheenjäsen, joka häntä on aidosti tukenut, on kaksoisveli.
– Ilman häntä en olisi selvinnyt tämän sairauden kanssa.
Menikö ovi varmasti lukkoon?
Pakkoneuroosi on mielenterveyden häiriö, joka ilmenee pakkotoimintoina, pakkoajatuksina tai molempina. Tyypillisiä pakkotoimintoja ovat esimerkiksi tarkistamisrituaalit, jotka kumpuavat usein pelosta, että jotain kamalaa tapahtuu, jos jokin asia jää tekemättä. Hyvä esimerkki tästä on oven kolkuttelu.
– Pahoina päivinä tarkistan oven ainakin 30 kertaa ennen kuin lähden kotoa. Vaikeimpina päivinä en pääse ulos ollenkaan, Jukka selittää.
Toinen pakkoneurootikolle tyypillinen oire on bakteerikammo. Monet jynssäävät käsiään tai koko vartaloaan tunteja päivässä. Myös liikkuminen julkisilla paikoilla voi olla vaikeaa, koska ulkona ja yleisissä tiloissa liikkuvat bakteerit aiheuttavat pakkoneurootikolle pahimmillaan ylitsepääsemätöntä ahdistusta. Etenkin yleiset vessat ovat ovat neurootikolle pahoja paikkoja, joten Jukkakaan ei käytä niitä juuri koskaan.