Työ- ja elinkeinoministeriö on monen veivauksen jälkeen lähettänyt pakkolakipaketin lausunnolle.
Hallitus tavoittelee paketilla viiden prosentin parannusta yritysten kilpailukykyyn. Parannus on tarkoitus tehdä työntekijän palvelusuhteen ehtoja heikentämällä. Työntekijäpuoli ei ole hyväksynyt eikä tule missään vaiheessa hyväksymään tätä pakettia ja siinä esitettyjä toimenpiteitä työntekijöiden työehtojen heikentämiseksi.
Lakipaketti on tekijänsä näköinen. Se kertoo selvästi, miten huonosti hallituspuolueet tuntevat työmarkkinajärjestelmää ja työelämäasioita yleensä. Paketti on juostu kasaan hätäillen. Toimenpiteiden kustannussäästöt perustuvat oletuksiin ja työllisyysvaikutukset ovat hämärän peitossa. Kokonaisuus on vähintään tulkinnanvarainen.
Harvoin on Suomessa nähty näin huonoa työelämään liittyvää lakivalmistelua. Syy ei varmasti ole valmistelevien virkamiesten vaan valmistelua ohjanneiden poukkoilevien poliitikkojen.
Pakkolait ovat uhka koko sopimusjärjestelmällemme ja kollektiiviselle neuvotteluoikeudelle. Lakiesitys sisältää runsaasti juridisia ja tulkinnallisia epäselvyyksiä ja on STTK:n käsityksen mukaan ristiriidassa perustuslain ja Suomea velvoittavien kansainvälisten sopimusten kanssa.
Työmarkkinajärjestöjä on hätäisen lainvalmistelun yhteydessä ainoastaan kuultu, ei kuunneltu. Aidosta neuvottelusta tai yhteisestä valmistelusta ei ole ollut kyse eikä työmarkkinajärjestöjen asiantuntemus ole hallitusta kiinnostanut, vaikka sitä on tarjottu.
Pakkolakien valmistelussa on kokonaan unohtunut tasapuolisuus, kohtuus ja oikeudenmukaisuus. Heikennykset kohdistuvat ennen kaikkea pieni- ja keskipalkkaisiin naisvaltaisiin aloihin – ja aivan erityisesti julkisella sektorilla työskenteleviin naisiin. Palvelusuhteen heikennykset ja palkkaleikkaukset johtavat ostovoiman heikkenemiseen ja sen myötä aikanaan myös pienempiin eläkkeisiin.
Työmarkkinajärjestöt neuvottelevat parhaillaan vaihtoehtoisesta ratkaisusta, joka toteutuessaan päästäisi hallituksen pälkähästä, ja pakkolakipaketista voitaisiin luopua. Sopimus sisältäisi jatkon voimassa olevalle työllisyys- ja kasvusopimukselle sekä esityksen vaihtoehtoisista toimista kilpailukyvyn parantamiseksi.
Työntekijäpuoli on nyt - siis jo vuotta ennen nykyisen sopimuksen päättymistä – tarjonnut työnantajalle vuoden 2017 palkankorotustasoksi nollaa ja vuoden 2018 osalta palkankorotusten määräytymistä uuden, myöhemmin valmisteltavan niin sanotun Suomen mallin pohjalta.
Vaihtoehtoisia, kustannuksia alentavia ja kilpailukykyä parantavia esityksiä en halua neuvottelujen ollessa kesken avata. Kukaan tuskin silti enää uskoo päästävän täyteen viiden prosentin tavoitteeseen, mutta hyvät mahdollisuudet on päästä yli puoleen siitä.
Tarjouksen luulisi kiinnostavan ennen kaikkea työnantajia, mutta myös maan hallitusta sen verran, että pilkunviilaaminen aikaisemmin asetettujen tavoiteprosenttien ympäriltä loppuisi.
Tarjous ei ole voimassa maailman tappiin asti. Liittojen tavoitevalmistelu ensi syksynä alkavaa liittokierrosta varten on jo täydessä vauhdissa. Jos se kierros käydään pakkolakien maailmassa, ei tarvitse olla Suuri Ennustaja, kun voi arvata kierroksen olevan vaikea ja raskas.
Järjestöjen tehtävä nyt on saada aikaan ratkaisu, jonka riittävyyden maan hallitus arvioi. Tällä hetkellä neuvotteluissa on myönteistä pöhinää ja uskon ratkaisuun. Yhteisymmärryksen löytäminen kestää vielä muutaman viikon, mutta uskon neuvottelutulokseen ennen kuin pysyvä lumipeite saapuu etelään.
Hallitus valmistelee näinä päivinä myös linjausta paikallisen sopimisien kehittämiseksi. Se tehdään selvitysmies Harri Hietalan selvityksen pohjalta.
Paikallista sopimista pitää kehittää osapuolten kesken työ- ja virkaehtosopimusten puitteissa. Tämä on myös yksi vaihtoehto Hietalan selvityksessä.
Annan hallitukselle ilmaisen vinkin: paikallista sopimista voitaisiin edistää osana neuvoteltavaa laajaa työmarkkinaratkaisua. Näin vahvistettaisiin sopimisen edellytyksenä olevaa luottamusta työpaikoilla.
Paikallisen sopimisen lisääminen nykyisen sopimusjärjestelmän puitteissa on yksinkertaisinta toteuttaa niin, että toimialakohtaiset sopimusosapuolet sitoutuvat laajentamaan paikallisen sopimisen mahdollisuuksia alakohtaiset tarpeet huomioiden. Osapuolet voivat kehittää ja nykyaikaistaa paikallisen sopimisen menettelytapoja.
Paikallisen sopimisen kehittämisessä on pidettävä kiinni työehtosopimusten vähimmäistasosta. Järjestäytymättömien työnantajien paikallisen sopimisen mahdollisuuksia lisättäessä on huolehdittava siitä, että heille tulee samat velvollisuudet kuin järjestäytyneille työnantajille.
Uskon, että hallituksen pikainen linjaus paikallisen sopimisen edistämisestä ensisijaisesti sopimusteitse nyt käytävien työmarkkinaneuvottelujen yhteydessä auttaisi neuvottelujen sujumista. Se myös loisi - mikäli mahdollista - nykyistä myönteisemmän neuvotteluilmapiirin.