Suomi, 2003. Ohjaus: Aleksi Mäkelä. Käsikirjoitus: Pekka Lehtosaari. Kuvaus: Pini Hellstedt. Leikkaus: Kimmo Taavila. Tuotanto: Markus Selin. Pääosissa: Jasper Pääkkönen, Lauri Nurkse, Niko Saarela, Peter Franzén, Vesa-Matti Loiri, Elsa Saisio. Kesto: 120 min.
Pahat pojat on fiktio, jonka taustalla on paljon totta. Takkusen veljesten Oton, Matin, Ilkan ja Eeron esikuvia ovat Euran Daltoneina tunnetut Koistisen pojat. Lestadiolaisperheen pojat tekivät sarjan häikäilemättömiä ryöstöjä Lounais-Suomessa vuosina 1997-1999 ja hallitsivat kiinnijäätyään pitkään lehtien lööppejä.
Koistisen perheessä on todellisuudessa kaikkiaan 11 lasta, vakavista mielenterveysongelmista kärsivä äiti ja vuosi sitten kuollut isä. Elokuvadramaturgian kannalta on ollut järkevää typistää perhe neljään poikaan ja hirviömäiseen isään ja keskittyä kuvaamaan heidän keskinäisiä suhteitaan.
Käsikirjoittaja Pekka Lehtosaari käsittelee poikia ja heidän rikollista polkuaan lämmöllä ja huumorilla. Tynnyrissä kasvaneiden poikien ankeat kasvuvuodet on sivuutettu ja siirrytty suoraan aikaan, jolloin rötöskierre on alkamassa. Poikien maailma on synkkä ja köyhä mutta silti häkellyttävän kunnollinen: he eivät ryyppää, polta, kiroile, uhkaile eivätkä koskaan lyö ketään, silloinkaan kun heitä itseään hakataan tai kiusataan. Ryöstönsä he suunnittelevat kimpassa lapsenkaltaisella innolla miettimättä koskaan tekojensa seurauksia. Elokuvan dialogi on sujuvaa ja herkullisen hauskaa, eikä traagisia sävyjäkään ole unohdettu.
Vesa-Matti Loirin loistelias roolisuoritus luo jyhkeät raamit veljesten henkiselle ja aineelliselle kurjuudelle; Jokke-papaksi itseään kutsuva skitsofreenikko-isä pieksee, huutaa ja tuhlaa sossusta saadut ruokarahat viinaan ja huoriin ja heittäytyy välillä säälittäväksi saadakseen tahtonsa läpi. Ja Jumalaan ja isän kunnioitukseen uskovat pojat alistuvat hänen edessään. Salatut elämät -sarjasta tuttu Jasper Pääkkönen saa nuorimmaisesta Eerosta irti rutkasti inhimillisyyttä, epävarmuutta ja jaloutta. Kukin tarinassa on yksilönsä, kullakin on luonteensa ja moraalinsakin. Tyhmyyden ja tietämättömyyden raja on usein epäselvä ja siksi kiehtova.