Paavo Lipponen: Tulevissa muistelmissa jännitystä
Paavo Lipposen muistelmien toisen osan on määrä ilmestyä ensi syksynä.
Entinen pääministeri Paavo Lipponen kertoi Studio55.fi-ohjelmassa, että hän kirjoittaa parhaillaan muistelmiaan. Muistelmien ensimmäinen osa, Muistelmat 1, ilmestyi vuonna 2009. Siinä kerrotaan Lipposen elämästä, urasta ja aatteellisesta kehityskaaresta aina lapsuudesta 1970-luvun lopulle asti.
– Toinen osa, joka käsittelee vuosia 1979–1995 eli siihen asti kuin ensimmäinen hallitukseni nimitettiin, on työn alla. Valtavasti työtä on jäljellä, mutta syksyllä (kirjan) pitäisi ilmestyä. Joka päivä joku rivi tai joskus 10 000 merkkiä, jos on hyvä päivä, Lipponen kuvaili lähetyksessä kirjoitusprosessia.
Joiltakin osin tulevia muistelmia voi Lipposen mukaan lukea kuin dekkaria.
– Siinä on kaikenlaista jännitystä myöskin mukana, Lipponen myönsi.
Nykyhetkeen Lipposelle kuuluu ”oikein hyvää”.
– Aamulla laitoin lapset kouluun ja nyt lähden tapaamaan vanhaa äitiäni Tampereelle, hän on 99-vuotias. Käyn siellä kerran viikossa häntä tapaamassa. Illalla kotiin ja sitten pitää roudata nuorimmainen lapsi harjoituksista, jotta ehtii ajoissa nukkumaan, Lipponen kuvaili perheen arkea.
Mitä muuta Lipponen kertoi haastattelussa muun muassa Ukrainan tilanteesta ja Jyrki Kataisen päätöksestä jättää kotimaan politiikka? Katso haastattelu kokonaan.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää