Päätoimittaja: Venäjän kanssa tulee olla aina varuillaan
Studio55.fi-lähetyksessä vierailleen Suomen Kuvalehden päätoimittaja Tapani Ruokasen mielestä aikaamme leimaavat erittäin nopea muutos ja asioiden kärjistyminen.
– Toisaalta nähdään erittäin positiivista kehitystä, toisaalta väkivalta ja raakuudet lisääntyvät, Suomen Kuvalehden pitkäaikainen päätoimittaja Tapani Ruokanen pohti Studio55.fi-ohjelmassa.
Ruokanen uskoo hämmennyksen aiheutuvan maailman ja kommunikaation nopeasta kehityksestä.
– Koskaan aikaisemmin ei ole näin samanaikaisesti voitu olla perillä asioista kaikkialla maailmassa yhtaikaa, ja se aiheuttaa aikamoisen sekasotkun.
Vuonna 2008 alkaneen talouden epävarmuuden Ruokanen näkee jo pysyvänä tilana. Paluuta vakaaseen kehitykseen, jollaista esimerkiksi sodan jälkeinen jälleenrakennus oli, ei hänen mukaansa enää ole.
– Elämä on sirpaloitunut ja sektoroitunut, eikä enää ole sellaisia suljettuja kansallisia järjestelmiä, vaan kaikki ovat vuorovaikutuksessa toistensa kanssa ja riippuvaisia toisistaan.
Ruokanen näkee tilanteessa myös paljon positiivista. Koska sooloilu on vaikeampaa, diktaattorit eivät voi enää hallita samalla tavalla ilman sen tulemista kaikkien tietoon.
Ruokasen mielestä Suomen päättäjien tulee aina olla varuillaan Venäjän kanssa.
– Venäjä tulee aina pysymään tuossa, riippumatta siitä, kuka siellä kulloinkin on vallassa. Se on oma maailmansa, jota on aika vaikea ymmärtää, kuten olemme jo nähneet Ukrainan tapahtumien yhteydessä.
– Venäjällä on johtaja, joka haluaa nostaa sen suureksi vallaksi, ja tämä muutosprosessi on kestänyt parikymmentä vuotta, Ruokanen sanoo.
Miten Ruokanen arveli Ukrainan kriisin kehittyvän? Entä mitä eläköityvä päätoimittaja luki journalistin uransa huippuhetkiksi? Katso koko haastattelu!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää