Suomalaisten pääsiäinen on ristiriitaisuuksien juhla. Toisaalta kevään valo tulvii ja rairuoho vihertää, mutta toisaalta mielessä on ankea kuva Jeesuksesta roikkumassa ristillä.
– Itsekin ihmettelin pienenä että mitä tekemistä on vipeltävillä tipuilla ja ristillä roikkuvalla Jeesuksella, sanoo arkistotutkija Juha Nirkko Suomalaisen kirjallisuuden seurasta.
Nyt, isompana, hän tietää vastauksen.
Pääsiäisessä itä ja länsi kohtaavat
Pääsiäiseen on sekoitettu iloisena sekamelskana kaikenlaista ja kursailematta. Vaikutteita on otettu sekä idästä että lännestä, Euroopasta ja Amerikasta. Mukana on luterilaisten oppeja, ortodoksiperinteitä, yliluonnollisia elementtejä ja satuja.
Tiput liittyvät olennaisesti yhteen pääsiäisen pääelementtiin eli munaan. Munasta kuoriutuva keltainen poikanen liittyy kevääseen ja uuteen elämään. Pääsiäiskoriste- ja pääsiäiskorttiteollisuudessa kanauntuvikot ovat olleet 1900-luvun suosituin aihe.
Iloisten tipujen vastapainona ristillä roikkuva Jeesus on synkkää katsottavaa.
– Ristillä olo on niin näyttävä vaihe, kun ajatellaan esimerkiksi Via Crucis -kulkuetta, että ylösnousemus jää toiseksi, sanoo Nirkko.
– Me emme aina älyä miten iso juttu se on, kun koko draama huipentuu siihen, että Kristus nousee kuolleista. Siitä tulee se valtava ilo sunnuntaina.
Luterilaisuus toi synkkyyden
Nirkko sanoo luterilaisuuden lyövän synkistelyleiman pääsiäiseen.
– Eihän meidän pitäisi juhlia sitä, että Jeesus saatiin ristille, vaikka meillä luterilaisilla on ollut sitä vikaa. Se on synkistelevän pietismin vaikutusta, että korostetaan kärsimyshistoriaa ja ristille kuolemaa.
