Sanna Marin julkaisi pääministerin joulutervehdyksen, jossa hän valaa uskoa parempiin aikoihin synkältä näyttävässä koronatilanteessa.
Pääministeri kirjoittaa tervehdyksessään kansalaisille, että kuluneet kaksi vuotta ovat vaatineet kärsivällisyyttä, mukautumista ja joustamista.
– Moni on menettänyt läheisensä tai ollut huolissaan omasta tai perheenjäsenen terveydestä. Osan joulua synkistää myös huoli omasta työstä ja toimeentulosta, kun rajoitustoimia on jälleen jouduttu ottamaan käyttöön.
– Emme vielä tiedä mitä seuraava vuosi tuo tullessaan, mutta haluan uskoa, että paremmat ajat ovat edessämme. Rokotteet ovat tuoneet turvaa ja ovat edelleen tärkein ja tehokkain keino pandemian torjumiseksi. Suojataan itsemme ja pidetään huolta toisistamme.
Marin toivoo myös kirjoituksessaan, että jokaisella olisi nyt aikaa pysähtyä edes hetkeksi nauttimaan joulusta.
MTV Uutiset julkaisee kirjoituksen kokonaisuudessaan alla.
Pääministeri Sanna Marinin joulutervehdys
Joulu tuntuu tulevan joka vuosi yllättäen keskelle vuoden kiireisintä aikaa. On kiire saada työt tehtyä, koti kuntoon ja joulu valmiiksi. Entä jos opettelisimme hyväksymään keskeneräisyyden, ja ajattelisimme, että nyt on riittävän valmista. Kun arki pysähtyy hetkeksi ja maltamme myös itse pysähtyä, voi joulu tuoda kaivattua mielenrauhaa.

