Ozzy Osbourne tuo yllättäviä jättinimiä Suomeen?

Black Sabbath -yhtyeestä tuttu Ozzy Osbourne aikoo koota nimekkään joukon muusikkoja tukemaan Black Sabbath -kitaristin taistelua syöpää vastaan.

Grammy-palkitun hard rock -yhtye Black Sabbathin oli tarkoitus esiintyä toukokuun lopupuolella Helsingin Hartwall Areenalla osana odotettua kiertuettaan. Yhtye ei kuitenkaan pysty toteuttamaan kiertuetta alkuperäisten suunnitelmian mukaan, sillä yhtyeen kitaristi, Tony Iommi, sairastui imusolmukesyöpään.

Yhtye ei halua tuottaa ihailijoilleen pettymystä, joten kiertuetta ei peruta, mutta kokoonpanoon tehdään suuria muutoksia. Kiertue toteutetaan nyt Ozzy & Friends -nimellä. Osbourne aikookin nyt koota nimekkäistä ystävistään yhtyeen tribuuttikiertueelle, mutta lopullinen esiintyjälista julkaistaan vasta myöhemmin. Osbournen lisäksi lavalla nähdään Black Sabbathin basistina toimiva Geezer Butler, jonka kanssa Osbourne esittää erityisen Black Sabbath -setin Iommin kunniaksi.

Jo ennakkoon loppuunmyytyyn Black Sabbathin konserttiin ostetut liput käyvät Ozzy & Friends -konserttiin sellaisenaan. Lipunostajat voivat halutessaan myös palauttaa liput huhtikuun loppuun mennessä Lippupisteeseen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat