Oulun vauvasurmat: Äidille elinkautinen viidestä murhasta

Oulun käräjäoikeus on tuominnut 36-vuotiaan oululaisnaisen elinkautiseen vankeuteen niin kutsutussa vauvasurmajutussa.

Kaisa Emilia Vornanen-Karaduman tuomittiin viidestä murhasta ja viidestä hautarauhan rikkomisesta.

Vornanen-Karaduman synnytti lapset yksin, jätti heidät ilman hoitoa ja myöhemmin sulki tiiviisiin astioihin, minkä seurauksena lapset kuolivat. Ensimmäinen lapsi syntyi vuonna 2005, seuraavat 2007, 2010, 2012 ja 2013. 

Tästä on kyse: Kellarikoppi paljasti järkyttävän salaisuuden 

Vauvojen ruumiit löytyivät kerrostalon kellarikopista Oulun Heinäpäästä viime kesäkuussa. Naapurit olivat kertoneet kopin voimakkaasta hajusta kiinteistöhuoltoon, joka kutsui poliisin paikalle.  

Oululaisäiti kertoi poliisille, että pakkauksissa on kolmen lapsen ruumiit. Niistä löytyi lopulta viiden lapsen ruumiit, joista osa oli hajonnut pahasti. Vauvoista kaksi oli poikia ja kolme tyttöä.   

Kuolinsyytä ei pystytty määrittämään ruumiinavauksissa.  

Oikeushammaslääketieteellisissä tutkimuksissa kaikkien vauvojen kehitysasteeksi todettiin viikko 40 eli vauvat olivat täysiaikaisia.  

Kaikkien vauvojen isä ei ole tiedossa.  

Lähde: STT

Synnytysten jälkeen Vornanen-Karaduman siivosi synnytyksen jäljet asunnostaan ja jatkoi elämäänsä normaalisti.

Mielentilatutkimuksen mukaan hän kärsii sekamuotoisesta persoonallisuushäiriöstä, mutta kykenee ymmärtämään tekojensa seuraukset. Sen vuoksi oikeus totesi hänet syyntakeiseksi.

Vornanen-Karaduman on kiistänyt tappaneensa lapset tahallaan. 

Oikeuden mukaan teot ovat kuitenkin tahallisia, koska hän salasi raskauden tietoisesti kaikilta, myös laisten isiltä. Ainoastaan yhden raskauden kohdalla hän myönsi tilanteen, mutta myöhemmin valehteli saaneensa keskenmenon.

Hän ei hakeutunut neuvolaan tai lääkäriin kertaakaan, eikä elävien lasten synnytysten jälkeen edes yrittänyt saada apua.

Käräjäoikeuden mukaan on ilmeistä, että Vornanen-Karaduman on suunnitellut lasten synnyttämistä, surmaamista, piilottamista tai hävittämistä niin, ettei kukaan saisi tietää tapahtuneesta.

Käräjäoikeuden mukaan on osoitettu, että vauvat elivät useita vuorokausia synnytyksen jälkeen, vielä siinäkin tilanteessa kun äiti sulki ne laatikkoon. Valinta on ollut tietoinen ja harkittu. 

"On selvää, että tämä Vornanen-Karadumanin käyttämä tekotapa on ollut vauvoille erityistä kärsimystä aiheuttava. Vastasyntyneet vauvat ovat myös olleet täysin puolustuskyvyttömiä. Tekotapana puolustuskyvyttömän vastasyntyneen vaille hoitoa ja lämpöä jättäminen osoittaa tappoon verrattuna teon erityistä julmuutta."


Lue myös:

    Uusimmat