Oppisopimustyöntekijää ahdistelleen tuomio koveni hovioikeudessa

Yrityksen omistanut mies käytti seksuaalisesti hyväkseen oppisopimuksella töissä ollutta nuorta poikaa.

Turun hovioikeus on koventanut tuntuvasti työnantajan rangaistusta tapauksessa, jossa mies houkutteli oppisopimusuhteessa työskennellyttä poikaa seksisuhteeseen. Hovioikeuden mielestä kyse oli työturvallisuusrikoksen lisäksi seksuaalisesta hyväksikäytöstä, koska henkilöitten suhde oli alisteinen kuin koulussa.

Alaikäinen nuori työskenteli pienyrityksessä Forssan seudulla vuoden 2006 alkupuolelta syksyyn. Tänä aikana omistaja ahdisteli ja kosketteli poikaa sekä ehdotti seksisuhdetta. Työnantaja päätti oppisopimuksen, kun ei onnistunut pyrkimyksissään.

Poika teki kokemastaan rikosilmoituksen. Oikeuskäsittelyssä annettiin näyttö siitä, että työnantaja oli ahdistellut ja kosketellut poikaa ja ehdottanut seksisuhteeseen ryhtymistä.

Forssa-Loimaan käräjäoikeus katsoi työsuojelulain häirintäpykälän kattavan koko tekosarjan, mutta hovioikeuden mielestä kyse oli erikseen myös seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Tuomitun päiväsakkojen määrä nostettiin 60:stä sataan eli 1 600 euroon. Hän joutuu maksamaan uhrilleen 7 000 euroa korvausta henkisestä kärsimyksestä, kun alioikeus oli päätynyt 5 000 euroon.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat