Onko turkisalan aika jo ohi? Näin vastapuolet näkevät asian
Eläinsuojelujärjestö haluaa ajaa turkisalan alas, alan liitto puolestaan haluaa jatkaa toimimista markkinaehtoisesti.
Turkisala pitäisi ajaa hallitusti alas, toteaa Oikeutta eläimille -järjestö.
Helsingin Sanomien elokuussa julkaiseman gallupin mukaan enemmistö suomalaisista pitää turkistarhausta epäeettisenä. 49 prosenttia oli sitä mieltä, että Suomen pitäisi kieltää turkistuotanto.
Turkistarhaus on kielletty Euroopassa 16 maassa.
Oikeutta Eläimille -järjestön kampanja- ja viestintävastaava Kristo Muurimaan mukaan alan talous on heikkoa. Muurimaan mukaan turkisala pitäisi kieltää eläinsuojelulailla, jonka jälkeen yrittäjille maksettaisiin oikeudenmukaiset kompensaatiot.
Suomen Turkiseläinten Kasvattajain Liiton viestintäjohtaja Olli-Pekka Nissinen toteaa olevansa asiasta vahvasti eri mieltä.
– Haluamme saada toimia markkinaehtoisesti niin kuin tähän asti on toimittu.
Hänen mukaansa tarhaajilla ei ole realistista mahdollisuutta siirtyä toiselle alalle.
Turkisalan kokonaisviennin arvo on noin 300 miljoonaa euroa. Tästä Suomeen vientituloja jää noin 120 miljoonaa euroa.
Lintuinfluenssa johti tappouhkauksiin
Suomessa on noin 400 turkistarhaa. Osalla tarhoista todettiin viime kesän ja syksyn aikana lintuinfluenssaa.
Valtio on maksamassa yli 50 miljoonan euron korvaukset 72 turkistarhalle lintuinfluenssan vuoksi lopetettavaksi määrätyistä turkiseläimistä.
Nissisen mukaan lintuinfluenssan leviämisen aikana tarhaajat saivat tappouhkauksia.
Ministerin mukaan jokainen valitsee itse käyttääkö turkista
Oikeutta eläimille -järjestö on julkaissut avoimen kirjeen maa- ja metsätalousministeri Sari Essayahille (kd.), jossa se vetoaa ministeriä ottamaan huomioon ”eläinten oikeuden hyvään kohteluun ja elinoloihin”.
Essayah kommentoi MTV Uutisille turkiksen käyttämisen olevan kuluttajan valinta.
– En käytä turkiksia, mutta jokainen valitsee itse.
Essayah toteaa asiassa olevan erilaisia mielipiteitä.
– Mielestäni eläinsuojelusta vastaavalta ministeriltä on vastuutonta vyöryttää suomen eläinsuojeluasioista vastuuta näille kuluttajille, jotka ovat pääasiassa venäläisiä ja kiinalaisia oligarkkeja, vastaa Muurimäki.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää