Onko sininen älypuhelinten uusi hittiväri?

Sininen useissa eri sävyissään vaikuttaa olevan nousemassa nyt uudeksi hittiväriksi älypuhelimissa.

Huawei on juuri kertonut aikovansa tuoda keväällä ensiesitellystä P9-puhelimestaan myyntiin Suomessa sen uuden sinisen värivaihtoehdon, joka esiteltiin ensi kerran elo-syyskuun vaihteessa IFA-messuilla. Sininen P9 tulee myyntiin marraskuun aikana. Huaweilla on ollut ennestään jo suosioon noussut sininen Honor 8.

”Sininen Honor 8 on ollut todella suosittu”, vahvistaa Huawein Suomen markkinointipäällikkö Sofia Lehtimäki. Uuden sinisen värivaihtoehdon uskotaan vauhdittavan jatkossa jälleen myös P9:n myyntiä.

Lisäksi myös Samsungilta huhutaan uutta sinistä Galaxy S7 -värivaihtoa ja Sonyn uuden huippupuhelimen Xperia XZ:n erikoisvärikin on Forest Blue -sininen.

Myös iPhone 7:stä huhuttiin yhdessä vaiheessa kesän aikana sinistä värivaihtoehtoa, mutta nämä huhut eivät lopulta toteutuneet.

Huaweilla itsellään tietysti sininen väri on kiinnittänyt huomiota sen sisarbrändin Honorin uutuudessa Honor 8:ssa, jonka markkinoinnissa sininen on nostettu näyttävästi esiin.

Samsungilta on vuotanut nyt kuva uudesta Blue Coral -siniväristä sen Galaxy S7 edge -puhelimelle, jonka myyntiin Samsung joutuu nyt panostamaan Galaxy Note7:n pudottua pois pelistä. Näin ollen jo keväällä ensiesitellyn Galaxy S7:n myyntiä voidaan hyvinkin olla piristämässä uusin lisävärein. Blue Coral -väri julkistettin jo aiemmin juuri Galaxy Note7:ssä.

Vietnamilainen SamsungVN-sivusto on julkaissut alta löytyvän kuvan yhdysvaltalaisen Verizon-operaattorin Galaxy S7 edge -puhelimesta Blue Coral -värissä. Samsung ei ole vielä vahvistanut uutta väriä tai kertonut sen myyntiintulosta.

Sony puolestaan toi tällä viikolla Suomessa myyntiin uuden Xperia XZ -lippulaivaälypuhelimensa. Xperia XZ on varustettu ensi kertaa puhelimissa käytössä olevalla erityisellä alumiinisekoituksella, jota kutsutaan Alkaleido-nimellä. Puhelimen kuorten värit näyttävät eri valaistusolosuhteissa hyvin erilaisilta.

Xperia XZ:nkin markkinoinnissa vahviten esillä on sen ”erikoisväri”, mikäs muukaan kuin sininen Forest Blue.

Lue myös:

    Uusimmat