Onko isä hyvä esimerkki liikenteessä? Lapset vastaavat

Vanhemman näyttämä malli on tärkeä, kun lapsi opettelee liikkumaan liikenteessä turvallisesti. Moni Liikenneturvan kyselyyn vastanneesta vanhemmasta kokee, että voisi olla parempikin esimerkki lapsille liikenteessä.

Liikenneturva kysyi syksyllä alaikäisten lasten vanhemmilta näiden ajatuksia siitä, millaisena esimerkkinä lapsille uskoo oman toimintansa liikenteessä näyttäytyvän. Pääosin oma toiminta nähtiin mallikkaana, mutta myös parannettavaa oli.

Vanhemmat kokivat olevansa esimerkillisiä selkeimmin jalankulkijana tietä ylittäessä. Moni koki olevansa pääosin mallikelpoinen myös toisten huomioon ottamisessa sekä turvalaitteiden, kuten turvavyön, pyöräilykypärän tai heijastimen käytössä. Yli puolet vanhemmista koki toimivansa esimerkillisesti myös pyöräilijänä.

Tarkkakorvainen takapenkkiyleisö voi herkästi unohtua

Kaikista kriittisimmin vanhemmat suhtautuivat omaan kielenkäyttöönsä. Kommentoidessa toisten liikkujien toimintaa pääosin hyvän mallin uskoi antavansa vain alle puolet vanhemmista. Peräti joka kymmenes koki olevansa täysin mallikelvoton.

– Liikenteessä lapsen kanssa liikkuessa hyvän ja turvallisen toimintamallin näyttäminen on ehkä aktiivisemmin mielessä: näin toimitaan liikennevaloissa ja näin laitetaan turvavyö. Toisen kulkijan tekemistä koskevat kommentit taas pikemminkin lipsahtavat kuin ovat tietoisen ajatteluprosessin tulosta. Vasta jälkikäteen tulee huomanneeksi, että sadattelulla on ollut ylimääräistä takapenkkiyleisöä, pohtii Liikenneturvan koulutuspäällikkö Satu Tuomikoski.

Tiedostipa toimintaansa tai ei, aikuinen on kuitenkin jatkuvana esimerkkinä lapsille, on kyse sitten pöytätavoista tai kiroilusta ratissa.

– Se, miten aikuiset käyttäytyvät liikenteessä, vaikuttaa siihen, millaisiksi liikkujiksi lapset kasvavat. Aikuisten olisi toimittava hyvinä esimerkkeinä kaikissa tilanteissa tai ainakin pyrittävä siihen, Tuomikoski korostaa.

Liikenneturva kysyi Lahden Ahtialan ja Espoon Saunalahden alakoululaisilta siitä, mitä mieltä nämä ovat isän antamasta esimerkistä liikenteessä. Katso video artikkelin yltä.

Lähde: Liikenneturva

***

Näin käytät turvakaukaloa oikein ja varmistat lapsesi turvallisuuden 10:41

Lue myös:

    Uusimmat