Hiusten värin ja rakenteen muuttuminen on yleensä monen tekijän summa.
Oletko huomannut, että hiuksesi ovat hieman eriväriset kuin vielä muutama vuosi sitten? Tämä ei ole harhaa, sillä lukuisat mitättömiltäkin tuntuvat seikat saattavat vaikuttaa sekä hiusten väriin että rakenteeseen.
Seuraavat asiat saattavat olla osasyyllisiä siihen, että olet menettänyt lapsuuden kiharasi tai että hiustesi sävy on muuttunut huomattavasti viime vuosien aikana.
Stressi
Parisuhderiita, kireä tilanne työpaikalla tai ystävän sairastuminen. Olipa kyseessä sitten pieni tai vähän suurempikin huoli, nämä kaikki aiheuttavat stressiä. Stressi on tunnetusti haitaksi keholle, mutta harva tietää sitä, että stressi vaikuttaa huomattavasti myös hiusten kuntoon.
Voimakasta hiustenlähtöä esiintyy tavallisesti muutaman kuukauden sisällä stressaavasta tapahtumasta. Hyvä uutinen on, että hiustenlähtö ei ole pysyvää, vaan hiukset kasvavat kyllä takaisin. Jos hiuksesi tuntuvat huomattavasti ohuemmilta kuin ennen, kannattaa ensimmäiseksi kiinnittää huomiota omaan elämäntilanteeseen.
Voimakkaasti kuumenevat muotoilulaitteet
Kuumaa ilmaa puhaltavat hiustenkuivaimet ja kihartimet ovat yksi suurimmista syistä hiusten huonoon kuntoon. Hiusten käsittely yhdistettynä lämpöön vahingoittavat hiussäkeitäsi huomattavasti.
Todella kuumaksi lämpiävät muotoilulaitteet voivat muodostaa hiuksiisi kirjaimellisesti kuplia, jotka saavat hiuksesi tuntumaan helposti karkeilta. Nämä laitteet voivat myös haalistaa hiusväriäsi, joten jos mahdollista, säädä laitteiden lämpöasetukset pienemmälle.
Ikääntyminen
Hiuksesi näyttävät todennäköisesti erilaisilta kuin vielä vuosikymmen sitten. Hiusten sävyn ja rakenteen muuttumisessa on paljolti kyse geeneistä, sillä geenit määräävät sen, kuinka paljon hiuksesi muuttuvat iän myötä. Toiset harmaantuvat jo keski-iässä, toiset puolestaan säilyttävät tuuheat hiukset pitkälle vanhuuteen.
Samaa tahtia kuin vanhenemme, hiustemme väri ja kiilto haalistuu ja hiukset ohenevat. Hiusten luonnollinen väri voi muuttua jokaisella vuosikymmenellä.
Puutostilat ja huono ruokavalio
Hiukset voivat ohentua myös monen sairauden tai puutostilan seurauksena. Esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta, raudanpuute tai riittämätön D-vitamiinin saanti voivat harventaa hiuksia. Kun hiukset eivät saa tarpeeksi ravintoa, ne muuttuvat karkeiksi ja ohuiksi.
Hiusten ohentuminen on myös monen laihduttajan tai paastoajan vaiva, sillä hiukset tarvitsevat riittävän määrän proteiinia ja muita ravintoaineita kasvaakseen.
Raskaus
Raskaana olevien naisten hiukset näyttävät usein paksuilta ja kiiltäviltä, ja ne saattavat muuttaa myös rakennettaan. Tästä syystä raskaana olevien naisten hiukset saattavat muuttua radikaalistikin, esimerkiksi kiharista suoriksi. Muutos johtuu pääasiassa estrogeenistä, jota erittyy runsaasti raskauden aikana.
Raskaus ei kuitenkaan pelkästään paranna hiusten kuntoa, sillä monet naiset ovat kokeneet myös runsasta hiustenlähtöä muutaman kuukauden sisällä synnytyksestä.
Lähde: Womenshealth
Opettele uusia kampauksia – katso vinkki videolta:
Uusimmat
-
10:39
Euroopan laskettelukeskukset kriisissä lumien sulaessa – tämä on tilanne Suomessa
-
10:32
Yksi kuoli omakotitalon palossa Konnevedellä
-
10:30
Oliver Kapanen murtautui upeasti NHL:ään – suomalaislupaus ylistää MTV Urheilulle Olli Jokisen vaikutusta: "Todella tärkeitä"
-
10:30
Maajussille morsian -ohjelmassa kummallinen käänne – Töllötuomarit antavat kritiikkiä puolisoehdokkaalle
-
10:01
Leo Komarov häkeltyi hurjasta Leijonat-paluuväitteestä – "Aikamoista…"
-
09:43
Einesburgereiden makutestissä yllättävä lopputulos: "Tiukkaa tavaraa"
-
09:20
Shawn Huff kuuli Saana Akiolan kokemasta häirinnästä viime vuonna – tarjosi tukeaan: "Kyllä se kertoo edelleen tästä maailmasta"
-
09:04
Englannin supertähdet Olympiastadionilla – seuraa näitä viittä pelaajaa
-
08:35
Ilmat viilenevät ja sitoutumiskausi on taas täällä – tarkkaile näitä merkkejä treffikumppanissasi
-
08:24
Teuvo Teräväisellä monsteri-ilta NHL:ssä – huippupisteet superlupauksen rinnalla
-
08:09
Kirja: Michael Jackson tunnusti rakkautensa naimisissa olevalle Lisa Marie Presleylle – näin heidän rakkaustarinansa sai alkunsa
-
08:02
Suomalaishuipun ura alkoi sortua koronavuosina – pian tuli "lopullinen seinään ajo"
-
08:02
Valkeakoskella murhatun Vendin perhe kiittää saamastaan tuesta: "Tämä asia on koskettanut suurta yleisöä"
-
07:55
Väite: Ukrainan F-16 on ampunut alas Venäjän Su-34-hävittäjän
-
07:48
Jesse Puljujärvi pistettiin surutta katsomoon
-
07:44
Tälle miehelle Suomessa asuvat venäläiset tunnustavat: Sota on oikeutettu
-
07:36
Tämä Renny Harlinin toimintaelokuva kiellettiin Suomessa täysin – miksi ihmeessä?
-
07:29
Syötkö paljon ultraprosessoitua ruokaa? Harkitse uudelleen
-
07:28
Henri Jokiharju tälläsi, Buffalo vei Floridaa – Erik Haulalla tehoilta NHL:ssä
-
07:13
Matkustajakone räjähti yli 10 kilometrin korkeudessa – lentoemäntä selvisi hengissä
-
Lataa lisää