Omistaja sai sydänkohtauksen – koira pelasti soittamalla hätäkeskukseen

Amerikkalainen mies saa kiittää hengestään uskollista koiraansa.

Kun 74-vuotias denveriläinen mies sai sydänkohtauksen, oli hengenlähtö lähellä. Phillip McKenzie sanookin saavansa kiittää hengestään lemmikkiään, labradorinnoutaja Jessietä.

McKenzie oli katsomassa televisiota olohuoneessaan, kun hän tunsi viiltävää kipua rinnassaan.

– Tiesin heti, ettei kaikki ollut hyvin, hän kertoi Denver Inquirerille sairaalavuoteeltaan, jossa hän parhaillaan toipuu.

Mies kertoo, että yritti nousta sohvalta puhelimen luo, mutta hän lysähti maahan, eikä päässyt enää ylös. Hän ei voinut edes huutaa apua, sillä kipu oli niin kova. Mies uskookin, että jos hän olisi ollut yksin, olisi hän kuollut lattialle.

– Ei ollut mitään mahdollisuutta siihen, että olisin päässyt puhelimelle, ainoa toivoni oli, että Jessie löytäisi minut ja soittaisi apua.

Miehen onneksi juuri näin kävi.

Vain hetki sen jälkeen, kun hän oli kaatunut lattialle, koira riensi hänen luokseen ja alkoi nuolla hänen naamaansa yrittäen saada isäntänsä jalkeille. McKenzie epäilee, että se luuli aluksi omistajansa pelleilevän.

– Kun en reagoinut siihen ja jatkoin tuskassa kieriskelyäni, luulen, että se tajusi, että kyse oli jostain vakavasta.

Palveluskoiran ottaminen oli tyttären idea

Jessie on ollut osa McKenzien elämää viimeiset kolme vuotta. McKenzie oli aiemmin, vuonna 2013, kaatunut vakavin seurauksin kylvyssä, jolloin hänen tyttärensä oli vaatinut tätä ottamaan palveluskoiran – ja hälytysjärjestelmän avukseen. Tytär oli saanut ajatuksen eräästä tapauksesta, jossa saksanpaimenkoira oli pelastanut isäntänsä hengen hätäkeskukseen soittamalla. McKenzien mielestä moinen oli liioittelua, mutta nyt hän saa kiittää tytärtään ideasta.

Kun Jessien yritykset herättää omistajansa epäonnistuivat, se juoksi K9-hälytysjärjestelmän luo niin kuin sille on opetettu, ja aktivoi sen, jolloin laite yhdisti hätänumeroon. Laitteessa on kaiutin, jonka avulla apua tarvitseva voi puhua hätäkeskuksen työntekijälle, mutta nyt se ei ollut mahdollista, sillä McKenzie ei pystynyt puhumaan.

Sen sijaan Jessie alkoi haukkua, mikä sai ymmärrettävistä syistä hätäkeskuksen ymmälleen. Pian toisessa päässä kuitenkin hoksattiin, mistä oli kyse, ja sieltä ilmoitettiin, että paikalle lähetetään ambulanssi.

Seuraava asia, minkä McKenzie muistaa, on sairaalassa herääminen.

Myös lääkäreiden mielestä Jessie pelasti isäntänsä hengen.

***

Lue myös:

    Uusimmat