Olli Jokinen haluaa yhden muutoksen Jukka Jalosen valintoihin: "Hänellä oli eniten vaikeuksia" – asiantuntijat ennakoivat Leijonille vaikeuksia sunnuntain ottelussa
Suomi kohtaa MM-turnauksen toisessa ottelussaan sunnuntaina Kazakstanin. C Moren asiantuntijat Karri Kivi ja Olli Jokinen toteavat MTV Uutiset Livessä, että Leijonien tulee laittaa parasta pöytään, keskinkertainen suoritus ei voittoon riitä. Katso asiantuntijakaksikon pohjustus sunnuntain otteluun pääkuvan videolta.
Suomi avasi kisat voitokkaasti, kun USA kukistui lauantaina maalein 2–1. Kivi näki Leijonien startin onnistuneen valmennuksen näkökulmasta hyvin.
– Ensinnäkin voitto, toisekseen maalivahti (Jussi Olkinuora) pelasi tosi hyvin ja kolmanneksi joukkue oli tosi sitoutuneen oloinen, Kivi sanoi MTV Uutiset Livessä.
– Vaíkka pelillisesti oli vähän avoimet ovet, mitä yleensä ei Jukka Jalosen joukkueissa ole, Jukan kokemuksella uskon, että on aika helppo saada se alkusarjan aikana parempaan kuntoon.
Sunnuntaina vastaan luistelee Kazakstan, joka haki lauantain iltaottelussa turnauksen avausottelussaan voiton lyömällä isäntämaa Latvian voittomaalikilpailussa. Jalonen ei ole turhaan lähde sekoittamaan voittaneen joukkueen kokoonpanoa. Ainoastaan Olkinuora vaihtuu maalilla Harri Säteriin.
Kivi pitää Jalosen päätöstä erinomaisena.
– Olkinuoralla oli henkisesti kova päivä eilen ja Säteri on pelannut erinomaisesti. Ketjut saavat nyt vähän tutustua toisiinsa. Edessä on pitkä turnaus. On hyvä, että voidaan käytää pelaajia, kun heitä tarvitaan, mutta ihan turha huvin vuoksi vain vaihdella. On hyvä tutustua toisiinsa, kun pelejä on aika vähän alla.
LUE MYÖS: "Olemme jatkossakin kusessa" – Jukka Jalonen latasi rehellisen kommentin MM-kisojen realiteeteista
Myös Jokiselle Jalosen ratkaisu maistuu hyvin. Hän uskoo muutosten olevan edessä kolmanteen otteluun, jos kentällisten toimimisessa Kazakstania vastaan on vielä kysymysmerkkejä. Yhden muutoksen hän kuitenkin mieluusti näkisi Leijonien kokoonpanossa.
– Mielenkiintoista nähdä, miten keskikaista toimii. Itse haluaisin nähdä (Anton) Lundellin keskellä turnauksen edetessä. Katsotaan mitä valmentajat päättävät.
Lundellin tieltä yksi sentteri pitäisi siirtää laitaan. Tähän Jokisella on suora näkemys.
– Siirtäisin (Arttu) Ruotsalaisen laitaan. Hänellä oli minusta kaikkein eniten vaikeuksia senttereistä 5–5- pelaamisessa, Jokinen sanoo.
– Hän on huippupelaaja ja tulee olemaan kantava voima joukkueessa, mutta pitää muistaa, että hän on pelannut loppukauden Pohjois-Amerikassa laidassa. NHL:ssä laiturin peli on sitä, että kun kiekko tulee pakin lapaan, lähdetään repimään, eli luistelemaan nopeesti ylöspäin. Se on täysi eri peli kuin maajoukkueessa keskellä.
Kazakstanin joukkuetta asiantuntijat pitävät kovana vastuksena.
– KHL-pitoinen joukkue, 70 prosenttia pelaajista pelaa ja harjoittelee päivittäin yhdessä. Erittäin rutinoitunut joukkue, monta pelaajaa, joilla 6–7 vuotta kokemusta KHL:stä. He pelasivat erittäin hyvin eilen Latviaa vastaan, olivat koko ajan pelissä kiinni. Tykkäävät karvata kovaa, ovat kovia kamppailijoita. Voi tulla vaikea peli, Jokinen sanoo.
– Erot ovat niin pienet, että on enemmän sääntö kuin poikkeus, että toiseen erään on menty tasatilanteessa. Voitto vaatii hyvän päivän Suomelta, keskinkertainen ei riitä.
Suomi–Kazakstan alkaa sunnuntaina kello 16.10.
Uusimmat
-
13:25
Tiedätkö, miksi tänään liputetaan?
-
13:20
Uudet vieraat löysivät leirintäalueilta kadonneiden venäläisten tilalle – "Tällaiset tiukat ajat suosivat"
-
13:20
Ihmisarka Funja-koira sai apua mielialalääkkeistä – milloin lääkkeitä harkitaan?
-
12:58
Slovakian varapääministeri: Fico ei ole enää välittömässä hengenvaarassa
-
12:43
Oleksandr Usykin voitolla kova hinta – ukrainalaismestari kiidätettiin sairaalaan
-
12:22
Kirja-arvio: Ex-suurlähettiläältä riittää kritiikkiä päähenkilöilleen Putinille ja Niinistölle
-
12:05
Kati sai elämäänsä järkyttäneen tiedon lääkäriltä, jonka tunteeton letkautus ei unohdu: "Toivon, että näinä päivinä käytettäisiin vähän toista sanoitusta"
-
11:46
Jesse Puljujärvi kiehui – kanadalaissikailusta viimeinen sana: "Katuvainen ilme"
-
11:41
Ennätystehtailu jatkui suurturnauksessa – edessä huima ratkaisu jättimäisestä rahapotista
-
11:41
Ukraina sanoo tuhonneensa Venäjän Project 266-M-sotalaivan
-
11:32
Hurjaa ylinopeutta ajanut törmäsi koulubussiin Kanadassa – Bemarista tuli hetkessä avomalli
-
11:31
Liigamestaruus ja cup-pokaali – Huuhkajien pelaajille menestystä eurokentillä
-
11:18
Rauhan aikaan Zelenskyin kausi päättyisi ensi viikolla
-
11:13
Volodymyr Zelenskyilta tiukka lausunto nyrkkeilyn MM-jättiottelusta
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Riikka Purra puhui puoluevaltuustolle sosialismin oireista ja pelkäsi maahanmuuton muuttavan Suomea
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
Lataa lisää