Oletko miettinyt, milloin lapsi on liian vanha nukkumaan päiväunia? Tässä vastaus!

1:50
Päiväunet kannattavat aina – Tytyrin koulun vitosluokalaiset näyttävät esimerkkiä

Mistä tietää, että lapsi on valmis luopumaan päivittäisistä nokosista? 

Päiväunet tekevät hyvää kaikenikäisille vauvasta vaariin. Kun lapset ovat pieniä, on usein vanhempien vastuulla, kuuluvatko päiväunet pikkuisten jokapäiväiseen elämään.

Jossain vaiheessa päiväunet kuitenkin harvenevat. Onko olemassa merkkejä, joista tietää, että nyt on enää turha käskeä toista nukkumaan keskellä päivää?

Lasta ei voi pakottaa päiväunille

Parents-lehti haastatteli lastenkasvatuksen ammattilaisia ja selvitti merkit, joista tietää, onko lapsi on valmis luopumaan päivittäisistä nokosista.

– Suurin osa lapsista luopuu päiväunista 3–5 ikävuoden välillä, kertoo Elizabeth Pantley, The No-Cry Nap Solution -kirjan kirjoittaja.

Vanhemmat usein tietävät, milloin on turha enää yrittää saada lasta nukkumaan. Jos ajatus kuitenkin askarruttaa, on hyvä seurata muutamaa varoitusmerkkiä.

Kidshealth-sivuston mukaan alle kouluikäiset lapset tarvitsevat unta 11–12 tuntia päivässä. Jos lapsella on nukahtamisvaikeuksia iltaisin, saattavat taustalla vaikuttaa päiväunet. 

– Kun lapsi ei enää tarvitse päiväunia, hänet on vaikea saada nukahtamaan normaaliin nukkumaanmenoaikaan, kertoo Elizabeth Super, lasten unilääkäri Doernbecherin lastensairaalasta Portlandista.

Päiväunet vievät pois unentarpeen illasta, ja lopputuloksena voi olla nukahtamisvaikeuksia iltaisin tai aamulla aikaisemmin heräämistä.

Lisäksi, jos lapsi kieltäytyy nukkumasta, juoksentelee pois sängystä ja toistelee jatkuvasti ettei väsytä, saattaa taustalla olla se, että lapsi on riittävän vanha luopumaan päiväunista.

Pantely kertoo, että jos lapsi pysyy energisenä ja reippaana koko päivän, voi päiväunista turvallisesti luopua. Joissain tapauksissa myös aamurutiinit helpottuvat, kun lapsen tarvitsema uni sijoittuu yöaikaan.

Tietyt merkit viittaavat päiväunien tarpeesta

Pantleyn mukaan selkeä merkki, että päiväunet ovat vielä tarpeelliset on, jos lapsi menee kiltisti nukkumaan ja nukahtaa nopeasti. Silloin lapsi tarvitsee vielä lepoa kesken päivän touhujen.

Joskus lapsen huonokäytöksisyys voi johtua väsymyksestä. Kiukuttelu on toki normaalia, mutta joskus se on myös merkki lapsen yliväsymyksestä. Toisinaan yliväsynyt lapsi voi olla myös hyperaktiivinen, ja silloin olisikin aika rauhoittua hetkeksi. 

Lisäksi, jos lapsi nukahtaa esimerkiksi autoon tai muutenkin vaikuttaa päivisin uniselta, kannattaa päiväunet pitää mukana arjessa. Haukottelu, silmien hierominen ja hiljaisuus voivat viitata siihen, että lapsi tarvitsee lepoa kesken päivän.

Parents-lehden mukaan vanhempien kannattaa seurailla lapsen käytöstä pitkin päivää. Usein lapsesta huomaa, milloin touhuilu kannattaa vaihtaa pieniin nokosiin. 

Lähteet: ParentsKidshealth

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja