Oletko kuullut kävelevistä haista? Tutkijat löysivät neljä uutta lajia – otukset yllättävät suloisuudellaan
Tutkijat löysivät neljä uutta kävelevää hailajia, selviää alkuvuonna julkaistusta tutkimuksesta. Hait kävelevät eviensä avulla. Asiasta uutisoi muun muassa BBC.
Uusia hailajeja esiintyy Pohjois-Australiassa ja Papua-Uusi-Guineassa. Lajit löydettiin 12 vuotta kestäneen tutkimuksen aikana. Tutkimus julkaistiin Marine and Freshwater Research -julkaisussa.
Tutkimuksen edetessä tutkijat löysivät neljä uutta kävelevää hailajia. Nuorin lajeista saattaa olla kehittynyt vasta kaksi miljoonaa vuotta sitten, kertoo tutkimus. Hait ovat uiskennelleet merissä yli 400 miljoonaa vuotta, joten kyse on tuoreesta kehityksestä.
– Löydös osoittaa, että nykyhailla on uskomaton kyky sopeutua ympäristön muutoksiin, kommentoi tutkimusryhmän jäsen Mark Erdmann.
Kyseiset hait viihtyvät matalikoissa. Tarkkasilmäisimmät uimarit voivat bongata niitä riutoilta laskuveden aikaan. Vaikka kävelevä hai saattaa kuulostaa kauhistuttavalta, lajien yksilöt ovat pienehköjä eikä niistä ole vaaraa ihmisille.
– Keskimäärin hait ovat alle metrin pituisia, eivätkä aiheuta ihmisille vaaraa, vahvistaa Christina Dudgeon, tiedenainen Queenslandin yliopistosta.
Tutkijat toivovat, että kävelevät hailajit saisivat suojelua
Haiden kirjava väritys ja lihaksikkaat, kävelyyn tarkoitetut evät ovat kehittyneet siksi, jotta niiden olisi helpompaa saalistaa matalilla riutoilla ja levän joukossa. Kehitykseen ovat vaikuttaneet myös merenpinnan korkeuden ja maisemien muutokset.
Tutkimuksen mukaan kävelevät hait ovat lähteneet eriytymään uivista sukulaisistaan noin 9 miljoonaa vuotta sitten.
Kävelevistä hailajeista ei tiedetä vielä paljoa. Siitä syystä tutkija Mark Erdmann toivookin, että edes muutama kävelevä hailaji lisättäisiin uhanalaisten lajien listaan.
– Jos kävelevien haiden suojelutarve tunnustettaisiin maailmanlaajuisesti, lajien kukoistus olisi taattua. Siitä olisi hyötyä meren ekosysteemeille sekä paikallisille yhteisöille, sillä hait viehättävät turisteja, Erdmann perustelee.
Tutkijat toivovat myös, että kyseisten haiden tutkiminen auttaa ymmärtämään, miksi jotkut eläinlajit sopeutuvat ja reagoivat muutoksiin paremmin kuin toiset.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää