Australialaisessa urbaanissa legendassa kerrotaan myyttisestä ”drop bearista", puusta niskaan pudottautuvasta lihanhimoisesta koalakarhusta. Legendassa saattaa sittenkin piillä totuuden jyvä.
Australiassa elävät ikoniset koalat ovat säyseitä kasvinsyöjiä, mutta pudottautuvia karhuja kuvataan Australian kansanperinteessä epätavallisen suurikokoisiksi ja ilkeämielisiksi otuksiksi.
Kyseessä on kuvitteellinen eläin – koala, joka syökin lihaa. Drop bearin kerrotaan elävän puissa ja pudottautuvan pahaa aavistamattomien ihmisten päälle korkeuksista.
Mutta kuinka ollakaan, tutkijoiden mukaan Australiassa on ennen muinoin elänyt koalaa muistuttava, lihaa syövä pussieläin, Thylacoleo carnifex. Asiasta uutisoi Independent.
Lue myös: Puistattava video: Rotat nappaavat lepakoita lennosta ruoakseen
Tutkijat ovat löytäneet muinaisista fossiileista todisteita, että koalan kaltaiset lihansyöjät elivät Australiassa 126 000 - 40 000 vuotta sitten, kunnes laji kuoli sukupuuttoon.
Nykyiset koalat ovat tämän pussieläinleijonan lähimpiä elossa olevia sukulaislajeja. Tutkimus on julkistettu Proceedings of the Royal Society B -julkaisussa.
Sukupuuttoaalto pyyhkäisi 40 000 vuotta sitten
40 000 vuotta sitten maapallolla koettiin monien suurten eläinlajien sukupuuttoaalto.
Australiassa kuoli tuolloin sukupuuttoon lähes 90 prosenttia yli 44 kilogrammaa painavista eläinlajeista, lihaa syövä Thylacoleo carnifex mukaan lukien.

