Oletko hyvä sängyssä? Opi paremmaksi rakastajaksi

Kukapa ei haluaisi olla hyvä sängyssä, loistava rakastaja ja seksin jumalatar? Seksuaaliterapeutti kertoo, miten saat hiottua omat sänkytaitosi huippuunsa.

Millainen ihminen on hyvä sängyssä?

– Sellainen, joka uskaltaa heittäytyä tilanteeseen. Hän unohtaa sen miltä näyttää, tekeekö oikein ja on vuorovaikutuksessa toisen kanssa, nauttii täysillä ja antaa mennä vain. Hän kunnioittaa omia rajojaan ja toki myös toisen, seksuaaliterapeutti Karoliina Vuohtoniemi Sexposta kuvailee.

– Hän tietää, mikä tuntuu itsestä hyvältä, millaisesta seksistä pitää ja uskaltaa myös sanoa sen. Kaikesta tärkeintä seksissä on, että uskaltaa puhua ja esimerkiksi kysyä kumppanilta mitä tämä haluaa.

Seksielämän menestyjä on avoin, kiinnostunut ja uskalias, mutta ei välttämättä mikään seksitaitojen guru.

– Tällä ei ole tekemistä sen kanssa, miten monta seksiasentoa osaa tai miten antaa suuseksiä, koska kaikki ihmiset ovat erilaisia eikä ole olemassa mitään mallia, jonka mukaan seksiä suoritetaan.

Pornoa naistenlehtien sijaan

Sänkytaitojen hiomiseen Vuohtoniemi antaa kolmen koon ohjeen: kysy, kuuntele ja kokeile.

– Kysy, mitä kumppani haluaa. Kuuntele ja ota vastaan se, mitä kumppani sanoo. Kokeile, Vuohtoniemi neuvoo ja lisää vielä yhden koon – kompromissin.

– Seksin on tarkoitus olla molemmille nautittavaa. Harvoin on tilannetta, että kumppanien toiveet sopisivat täydellisesti yhteen. Siinä on pikkuisen luovimista.

Vuohtoniemi muistuttaa, että on myös tärkeää opetella sitä, mitä seksissä oikeasti tapahtuu.

– Mikä voisi tuntua hyvältä? Seksi ei ole vain sitä, että nainen makaa alla ja mies on päällä. Variaatioita on paljon ja niitä voi opetella.

Naistenlehden sijaan Vuohtoniemi vinkkaa etsimään virikkeitä aikuisviihteen parista. Pornosta voi saada inspiraatiota ja innoistusta esimerkiksi kokeilla erilaisia seksityylejä.

– En vähättelisi pornon ja eroottisen kirjallisuuden voimaa, jos puhutaan ihan vain taidoista. Nautinto voi olla näyteltyä, mutta kyllähän siitä tekniikoita oppii, esimerkiksi miten käyttää käsiä suuseksissä ja millaisia asentoja voi olla.

Vuohtoniemi kehottaa kuitenkin lähdekritiikkiin: kaikkea ei tule ottaa totena eikä matkia. Nuoria hän suosittelee tutustumaan omaan seksuaalisuuteensa sen sijaan, että opettelisi toimimaan sängyssä kuten pornotähti.

– Kuuntele ensin itseäsi. Harrasta sooloseksiä. Vedä omat rajasi. Kysy kumppanilta, ehdota ja kokeile. 

Lue myös:

    Uusimmat