Helsinkiläinen Leena jäi viime laman aikaan asuntokaupassa pahasti tappiolle. Käteen jäi valtava asuntolaina, josta Leena yritti selviytyä ottamalla lisää velkaa. Toissavuonna hän kuitenkin totesi, ettei pärjää tilanteessa yksin. Vaikka avun hakeminen olikin häpeällistä, se todella kannatti.
Leenan alamäki alkoi edellisen laman aikaan, kun hän erosi miehestään vuonna 1990. Leena osti itselleen ja lapsilleen asunnon, mutta joutui myymään sen pian todetessaan, että uusi koti olikin liian kallis. Laman vuoksi hinnat olivat hyvin alhaalla, eikä ostajia juuri ollut.
– 400 000 markan asunto meni kaupaksi 215 000 markalla, ja minulle jäi vielä asuntolainaa reilusti maksettavaksi näihin päiviin saakka.
Leena joutui ottamaan koko ajan lisää lainaa, jotta hän selviytyi asuntolainamaksuista sekä arjen pyörittämisestä. Hän otti kulutusluottoja ja vaihtoi pankkia, kun lainaa ei enää myönnetty. Elämä oli jatkuvaa tasapainoilua ja keinojen etsimistä siihen, miten selvitä seuraavan kuun maksuista. Hän haki apua seurakunnan diakonissalta, Pelastusarmeijalta ja ruokajonosta.
Kun tiukkaa elämää oli jatkunut jo pitkälti toista vuosikymmentä, Leenan voimat alkoivat loppua. Hänestä alkoi jo tuntua siltä, että tekisi mieli luovuttaa, mutta kesällä 2008 hän teki suuren päätöksen. Leena totesi, että hänen oli pakko saada apua. Velkaa oli tuolloin jäljellä vielä 80 000 euroa.
– Huomasin, että en voi ottaa enää yhtään lainaa, koska en pystynyt maksamaan. Tajusin, että en selviä ilman apua, koska rahat eivät riitä. Häpeä oli päällimmäinen tunne.
Vapautuminen viiden vuoden päässä
Yhteydenotto kuitenkin kannatti. 18 vuoden velkataakan jälkeen Leenan ei tarvinnut enää olla asian kanssa yksin. Velkaneuvoja totesi, että Leenan tilanteessa oli parasta hakea velkajärjestelyä.
