Oikeustoimittajat palkitsivat asianajajan, joka on puolustanut Turun puukkoiskun tekijää ja joukkomurhasta syytettyjä irakilaiskaksosia

Oikeustoimittajien yhdistys on myöntänyt vuosittaisen Valokeila-palkinnon asianajaja Kaarle Gummerukselle. Palkinto annetaan julkisuusmyönteisestä asenteesta ja julkisuuden edistämisestä.

Gummerus on viime vuosina ollut puolustusasianajajana monissa suurta julkisuutta saaneissa oikeudenkäynnissä, kuten Turun puukotusjutussa, Irakin joukkomurhaoikeudenkäynnissä ja Tullin pääjohtajan virkarikosoikeudenkäynnissä.

Oikeustoimittajat kehuu Gummeruksen suhtautumista mediaan. Yhdistyksen mukaan Gummerus näyttää hyvää esimerkkiä sille, että asianajaja voi pitää yllä asiallisia ja avoimia suhteita tiedotusvälineisiin pitäen samalla kiinni hyvän asianajajatavan vaatimuksista.

Palkinto jaettiin Oikeustoimittajien 30-vuotisjuhlissa Sanomatalossa torstaina.

Juhlavuotensa kunniaksi yhdistys päätti olla jakamatta salailukulttuurin edistämisestä myönnettävää Sumuverho-palkintoa.

Oikeustoimittajat laajentaisivat julkisuuslain piiriä julkisomisteisiin osakeyhtiöihin

Oikeustoimittajien yhdistyksen jäsenistä merkittävä osa laajentaisi julkisuuslain piiriä.

Suurin osa yhdistyksen kyselyyn vastanneista on sitä mieltä, että julkisuuslaki pitäisi ulottaa myös valtion, kuntien tai muiden julkisyhteisöjen enemmistöomisteisiin osakeyhtiöihin. Tällöin kuka tahansa saisi pyydettäessä tiedon viranomaisen julkisia asiakirjoja vastaavista yhtiön asiakirjoista.

Lisäksi lähes kaikki kyselyyn vastanneista olivat sitä mieltä, että viranomaisissa ei ymmärretä aina julkisuuslakia tai tiedetä oman aineiston julkisuudesta. Tämä johtaa tietojen salaamiseen varmuuden vuoksi. Kolme neljästä vastaajasta koki, että tietoja myös salataan perusteettomasti.

Kyselyn perusteella viranomaiset suhtautuvat asiakirjapyyntöihin pääosin myönteisesti. Suurin osa vastaajista oli kuitenkin törmännyt ongelmiin tietoja pyytäessään. Tietoja epäävät viranomaiset voivat esimerkiksi vedota teknisiin syihin tai siihen, ettei oikeaa henkilöä löydy. Tekninen syy voi olla esimerkiksi se, että osajulkisen asiakirjan mustaaminen on työlästä tai että tiedot on järjestetty siten, että niiden löytäminen vaatii vaivaa.

Sähköpostitse toteutettuun verkkokyselyyn vastasi 36 jäsentä 67:stä syys-lokakuussa. 

Lue myös:

    Uusimmat