Oikeus: Riihimäen vankilasurma oli tappo, vain toiselle syytetylle rangaistus

Hyvinkään käräjäoikeus on antanut tuomionsa Riihimäen vankilassa viime toukokuussa tapahtuneesta henkirikoksesta.

Oikeus tuomitsi Niki Ilkka Ahvenniemen taposta 9 vuoden 6 kuukauden rangaistukseen. Hän kertoi jo esitutkinnassa hakanneensa silmittömästi toista vankia vain, koska tunsi voimakasta ahdistusta ja halusi psykiatriseen hoitoon. Hänet kuitenkin todettiin mielentilalausunnossa syyntakeiseksi.

Toinen syylliseksi todetuista vangeista jätettiin tuomitsematta rangaistukseen. Oikeus totesi hänet syyntakeettomaksi THL:n lausunnon mukaisesti. Hän on tällä hetkellä Niuvanniemen vankisairaalassa psykiatrisessa hoidossa.

Kaksikon uhrina oli Hakunilassa perheensä joulukuussa 2011 surmannut vanki, joka istui tuomiotaan samalla osastolla.

Oikeuden mukaan kaksikko pahoinpiteli vangin yksissä tuumin, ja vaikka tarkoitus ei alunperin ollutkaan tappaa, heidän on täytynyt pitää uhrin kuolemaa varsin todennäköisenä seurauksena teosta.

"Kaksi tekijää on yllättäen ja ilman syytä hyökännyt sattumanvaraisesti valitun uhrin kimppuun, joka ei ole lainkaan puolustautunut. Teossa on noin kahden minuutin ajan kohdistettu uhriin monenlaista väkivaltaa erilaisin välinein. Maassa maannutta uhria on mm. tallottu jalalla monta kertaa kasvoihin siten, että kasvojen luut ovat murtuneet ja painuneet sisään. Tekotapa on ollut raaka ja julma ja uhrin kärsimyksestä piittaamaton", oikeus perustelee Ahvenniemelle annettua kovaa tuomiota.

Ahvenniemi oli vain neljä kuukautta aiemmin tuomittu 10 vuodeksi vankeuteen toisesta taposta. 





 

Lue myös:

    Uusimmat