Oikeus: Oululaisäiti syyllinen vauvojen kuolemiin

Oululaisäiti on syyllinen viiden vauvansa kuolemaan ja viiteen hautarauhan rikkomiseen, katsoo Oulun käräjäoikeus. Se antoi välituomion asiassa iltapäivällä.

Äiti määrättiin hänen omasta pyynnöstään mielentilatutkimukseen. Oikeus ottaa kantaa rikosnimikkeisiin ja tekojen tahallisuusasteeseen vasta mielentilatutkimuksen valmistuttua. Myös tuomio annetaan myöhemmin.

Oikeus pitää välituomiossaan ilmeisenä, että äiti suunnitteli vauvojen synnyttämistä sekä surmaamista ja piilottamista tai hävittämistä. Yhtä tapausta lukuun ottamatta nainen ei oikeuden mukaan halunnut kenenkään tulevan tietoiseksi vauvojen synnyttämisestä.

Lisäksi oikeus katsoo välituomiossaan, että äidin nimenomaisena tarkoituksena oli ollut tappaa synnyttämänsä vauvat. Oikeuden mukaan äidin on näytetty menetelleen tahallisesti, jos mielentilatutkimus ei anna aihetta muunlaiseen arvioon.

Syyttäjä vaatii 35-vuotiaalle naiselle ensisijaisesti elinkautista vankeutta viidestä murhasta ja viidestä hautarauhan rikkomisesta. Vaihtoehtoisesti hän vaatii rangaistusta tapoista tai törkeistä pahoinpitelyistä ja törkeistä kuolemantuottamuksista.

Äiti kiistää vahingoittaneensa lapsia tarkoituksellisesti. Hän katsoo syyllistyneensä korkeintaan kuolemantuottamuksiin tai törkeisiin kuolemantuottamuksiin. Äidin mukaan vastasyntyneet olivat elottomia, ja hän luuli vauvoja kuolleiksi. Hän on ollut järkyttynyt tiedosta, että lapset ovat syntyneet elävinä.

Oikeuslääketieteellisten tutkimusten mukaan vauvat ovat eläneet 1-4 päivää. Kuolinsyitä ei ole voitu selvittää. Myöskään tekojen motiivi ei ole selvinnyt.

Jutun loppulausunnoissa aiemmin tällä viikolla paljastui, että nainen oli pitkällä raskaana viime kesänä. Tieto tuli yllätyksenä naiselle, ja raskaus keskeytettiin hänen omasta toiveestaan. Puolustusasianajaja otti raskauden esille oikeudessa naisen luvalla.

Vauvojen ruumiit löytyivät kesäkuussa oululaisen kerrostalon kellarikomerosta. Pakkaukset paljastuivat, kun talon asukkaat alkoivat ihmetellä kellarista tullutta hajua.  

Lue myös:

    Uusimmat