Mainos

Oikeus antoi tuomionsa: Mies syyllistyi veritekoon sahattuaan uhrinsa pään irti, ruumis löytyi Kuortin ABC:lta – vielä ei selvinnyt, oliko kyseessä murha

0:28
Puolustusvoimat vartioivat rikospaikkaa yön yli.

Joutsassa Keski-Suomessa paloittelumurhasta syytetty nuori mies viilsi 35-vuotiaan miehen kurkun auki, hakkasi tätä päähän ja irrotti lopulta uhrinsa pään sahalaitaisella keittiöveitsellä, Keski-Suomen käräjäoikeus katsoi antamassaan välituomiossa.

Koska mies on määrätty mielentilatutkimukseen, oikeus ei ottanut vielä kantaa siihen, syyllistyikö mies murhaan vai ei. Murhan tunnusmerkistö voi täyttyä esimerkiksi, jos tappo tehdään harkiten tai erityisen raa'alla tai julmalla tavalla.

Syyttäjä vaatii miehelle elinkautista murhasta, mutta mies kiistää syyllistyneensä murhaan.

Mies on tunnustanut, että on tappanut uhrin, mutta hänen mukaansa teko ei ollut erityisen raaka, sillä uhri kuoli hänen mukaansa nopeasti kaulaan tehdyn viillon takia.

Ruumis löytyi lokakuun puolivälissä Kuortin ABC-huoltoaseman läheltä, kymmenien kilometrien päästä tekopaikasta.

Kahden muun miehen epäillään osallistuneen ruumiin kuljetukseen ja heitä syytetään muun muassa hautarauhan rikkomisesta.

Jutun käsittely jatkuu oikeudessa pääsyytetyn mielentilatutkimuksen valmistuttua.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja